kirj. Paul Ravenhill
Jesaja puhuu kansasta, joka lähestyy Jumalaa huulillaan, mutta ei sydämellään, ja jonka Jumalan tuntemus on ihmisten sanojen kautta – kansasta, joka ei ole koskaan itse tuntenut Jumalaa jumalallisen ilmestyksen kautta...
Tässä 1900-luvun kirkossamme jumalallisen ilmestyksen
ja ihmisten opetuksen vastakkain asettelu tuntuu lähes jumalan pilkalta...
mutta ilmestys oli tapa, jolla Mooses, Samuel ja Paavali oppivat Jumalasta.
Matteus lainaa tätä profetiaa ja antaa sitten Jumalan yhteen vedon tästä tilanteesta seuraavassa jakeessa (Matt. 15:9): " Turhaan he minua palvelevat."
Hesekiel esittää asian hieman eri valossa: "33:31 He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä." Toisin sanoen suullaan he ulkoisesti toimivat, ja sydämessään he haluavat SAADAA ilman sydämen rakkautta.
Eikö kristin uskomme ole niin keskittynyt saamiseen itsemme antamisen sijaan? Jopa antaminen "ylistyksessä ja palvonnassa" on saastunut odotuksella saada rauhan, ilon jne. tunteita. Olemme asettaneet itsemme alttiiksi petokselle. Haluamme itsellemme mitä tahansa, mitä Jumala antaa! Näin meille on opetettu. Tärkeintä ei näytä olevan suhteemme Jumalaan, vaan kykymme hypätä pää edellä "liikkeeseen", "surffata aallolla" ja toistaa prosessia yhä uudelleen ja uudelleen.
Olemme nojautuneet liikaa ihmisten opetuksiin, kehotuksiin ja "rohkaisuihin" ja etsineet liian vähän Jumalan läsnä oloa Raamatun sanojen takaa. Paavali kehottaa "koetelkaa itseänne... koettelekaa itseänne..." Ihmisen yllytyksestä syntynyt usko hiipuu pian todellisen järkytyksen kourissa, mutta yksin Jumalan varaan rakennettu usko kestää ja tuottaa elämän hedelmää.
