Jotkut kristilliset saarnaajat saarnaavat, että kaikki ihmiset lakkaavat olemasta kuollessaan, eli sekä henki, sielu että ruumis, ja että tämä pätisi myös kristittyihin Jotkut tätä oppia kannattavat tekevät tämän aivan selvästi kiertääkseen Raamatun opetuksen iankaikkisesta rangaistuksesta. Ja kun tällaiset saarnaajat sitten selittävät, mitä viimeisellä tuomiolla tapahtuu, he tarkoittavat, että kaikki ihmiset tuolloin palaavat jälleen olemassaoloon, jotkut tuomitaan ikuiseen olemattomuuteen, toiset iankaikkiseen elämään.
Kuten saatat ymmärtää, tämä on matalan tason teologista akrobatiaa, koska tämä ei lainkaan sovi yhteen Raamatun opetuksen kanssa. Itse asiassa riittää, kun kysyt itseltäsi tämän kysymyksen: Jos kaikki ihmiset lakkaisivat olemasta kuoltuaan, niin kenelle Jeesus saarnasi kuolleiden valtakunnassa?
1. Piet. 3:19-20: "Ja hän [Jeesus] meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka olivat tottelemattomia, kun Jumala odotti kärsivällisesti Nooan päivinä, arkin rakentamisen aikana."
1. Piet. 4:6: ”Että evankeliumi julistettaisiin myös kuolleille, että heidät tuomittaisiin lihassa niin kuin ihmiset, mutta eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää.”
Hieman pinnallista... Sitten sinun on myös ajateltava tätä hieman loogisesti:
Jos ihmiset lakkaavat olemasta kuoleman jälkeen, miksi ne, jotka eivät ole pelastuneita, pitäisi palauttaa täyteen olemassaoloon vain saadakseen tietää, ettei heidän enää sallita olla olemassa? Miksi olemattomalle yksilölle täytyy kertoa, ettei hänen sallita olla olemassa? Pitääkö olemattomalle henkilölle kertoa se? Voiko olematon henkilö viedä tämän tuomionsa sanoman olemattomuuteen mukanaan? Tarvitseeko sinun edes välittää, vaikka et ole olemassa???
Voimme myös ajatella raamatun jakeita, kuten sitä, jossa Jeesus kertoo Lasaruksesta paratiisissa ja rikkaasta miehestä tuonelassa (Luuk. 16:19-31), tai sitä, että Jeesus sanoi ristillä olevalle ryövärille: "Tänään sinä olet minun kanssani paratiisissa" (Luuk. 23:43), tai sitä, että Jeesus sanoi saddukeuksille (jotka eivät uskoneet ylösnousemukseen), että "Hän [Jumala] ei ole kuolleiden Jumala, vaan elävien, sillä kaikki elävät hänelle" (Luuk. 20:38). Ja oliko se typerä ajatus, jonka kirjanoppinut kyseli Paavali ajatteli nähdessään kuoleman voittona ja halutessaan erota maallisesta elämästä ollakseen Kristuksen kanssa (Filippiläiskirje 1:21-23)? Tällaisten raamatun jakeiden täydentämiseksi on turvauduttava – kuten Gnostilaisuus – melko kaukaa haettuihin allegorisiin tulkintoihin!
Ne, jotka julistavat tämän olemattomuuden, uskovat, että kristinusko sai tämän uskomuksen sielun/hengen* ikuisuudesta jo varhain gnostikkojen ja kreikkalaisen filosofian kautta. Mutta sitten on mielenkiintoista nähdä, mitä niin tunnettu Apologeetta (uskon puolustaja) kuin Irenaeus kirjoitti tästä kirjassaan Adversus Hæreses (ruotsiksi Harhaoppeja vastaan), koska tässä kirjassa hän kohdistaa keihäänsä pääasiassa Gnostilaisuus ja kreikkalaiseen filosofiaan. Irenaeus oli yksi niin kutsutuista apostolisista isistä ja eli luultavasti vuosien 130 ja 200 välillä. Hänen opettaja isänsä oli Polykarpus, joka oli seurakunta pappi kreikkalaisessa Smyrnan kaupungissa. Tämä Polykarpus oli ollut tekemisissä apostoli Johanneksen ja muiden kanssa, jotka olivat itse nähneet Jeesuksen ja eläneet hänen kanssaan. Irenaeus on siksi uskottava todistaja alkuperäisen kristillisen uskon suhteen, ja hän viittaa myös laajasti useisiin Raamatun teksteihin. Irenaeus on hyvin selvä edellä mainitussa kirjassa (osioissa II.34.2 ja II.34.4 sekä V.7.1, katso alla), että Jumala on luonut sielun/hengen elämään ikuisesti, eikä se koskaan hajoa tai kuole! Siksi hän vastusti aikansa gnostikkoja ja muita kerettiläisiä, jotka uskoivat, että sielu/henki lakkaa olemasta ihmisen kuollessa. Irenaeus kannatti siis klassista kristillistä uskoa, jonka hän itse uskoi olleen yleinen ja laajalle levinnyt usko hänen aikanaan.
II.34.2: ”Jotkut sanovat, että vasta luodut sielut eivät voi kestää pitkiä aikoja, vaan niiden täytyy joko olla syntymättömiä ollakseen kuolemattomia, tai jos ne syntyivät syntymässä, niiden täytyy kuolla ruumiin mukana. He väittävät, että Jumala yksin on ilman alkua ja loppua ja pysyy aina samana, kaikkien Herrana. Mutta kaikki, jotka tulevat hänestä, ovat luotuja ja syntyvät, ja niiden alku on syntymässä, ja siksi he ovat hänen alaisuudessaan, joka heidät loi, koska he eivät ole syntymättömiä. Mutta he pysyvät ja jatkuvat pitkiä aikoja Jumalan, Luojan, tahdosta, niin että hän ensin antaa niiden tulla olemassa ja sitten pysyä.”
II.34.4: ”Kun Jumala antaa sekä elämän että pysyvyyden, hän voi antaa pysyvyyden sieluille, joita ei aiemmin ollut olemassa, vaikka Jumala halusi, että molemmat olisivat olemassa ja pysyisivät.”
V.7.1: ”Elämänsielu on aineeton. Sitä ei voida sanoa kuolevaiseksi, koska se on elämänsielu, ja siksi Daavid sanoo: ’Minun sieluni elää hänen tähtensä’, koska se on luonteeltaan kuolematon. Eikä henkeä voida sanoa kuolevaiseksi ruumiiksi. Mitä muuta voidaan sanoa kuolevaisesta ruumiista kuin että se on muoto, joka on liha ja jonka sanan mukaan Jumala tekee eläväksi? Se on se, joka kuolee ja hajoaa, mutta ei sielu tai henki. Kuoleminen on elämän vallasta luopumista ja viisaudesta tulemista.”
Kuten näette, sielun olemattomuuden oppi on hankala, ja on aivan selvää, ettei sitä ollut olemassa ensimmäisten ja varhaiskristittyjen keskuudessa, vaan se on myöhempi tulkinta.
/Lennart
* Raamattu ei tee selkeää eroa hengen ja sielun välillä eikä anna meille yksityiskohtaista kuvausta näistä kahdesta.
LAINAUS...apostolisista isistä ja eli luultavasti vuosien 130 ja 200 välillä. Hänen opettaja isänsä oli Polykarpus, joka oli seurakunta pappi kreikkalaisessa Smyrnan kaupungissa. Tämä Polykarpus oli ollut tekemisissä apostoli Johanneksen ja muiden kanssa, jotka olivat itse nähneet Jeesuksen ja eläneet hänen kanssaan. Tähän ei löydy raamatusta eli "ehkä kirkkoisien laatima että olisi ollut Johanneksen ym
Jeesus puhui muutamia vertauksia, mutta Lasarus ja rikas mies ei ole vertaus vaan todellinen tapaus ja siitä Herra kertoi ihmiset mainiten nimeltä, vertauksissa Herra ei käyttänyt nimiä....
