ME KATSELIMME HÄNEN KIRKKAUTTANSA Muroma

[iikku]

ME KATSELIMME HÄNEN KIRKKAUTTANSA Muroma

1. osa
»MINÄ SUURESTI SIUNAAN SINUT»
1. Moos. 22: 77.

Suurinta elämässä on olla Herran siunaama.
Olen monta kertaa ihmetellen pysähtynyt seuraavan kohdan eteen Roomalaiskirjeessä:
»Minä tiedän, että tullessani teidän tykönne tulen Kristuksen täydellinen siunaus mukanani» (Room. 15: 29).
Tähänhän sisältyy koko Paavalin elämän salaisuus. Hän oli tietoinen siitä, että hän oli Kristuksen siunaama. Mutta ei ainoastaan siunaama, vaan hän oli saanut Kristuksen täydellisen siunauksen. Ja tästäkin hän oli tietoinen.
Tähän sisältyy mielestäni jotain suorastaan valtavaa.
Miten onnellinen täytyikään sen miehen olla, joka oli alituisesti tietoinen siitä, että häntä seurasi Kristuksen täydellinen siunaus. Näin voi puhua vain mies, joka on siihen määrin Jeesuksen Kristuksen valtaama, että hänen oma minänsä on ristiinnaulittu ja kuollut. Miehen täytyi olla niin Pyhän Hengen täyttämä, ettei hänessä enää ollut tilaa millekään muulle.
Edellytyksenä tämänlaiseen elämään ja vaellukseen on täytynyt olla sopusointu Herran kanssa ja kuuliaisuus kaikessa.
Tutkimme nyt tämän siunauksen edellytyksiä Aabrahamin elämän valossa. Olihan hänelläkin kerran ollut hetki, jolloin Herra sanoi: »Minä suuresti siunaan sinut.»
Mutta ennen kuin lähdemme tätä tutkimaan, teemme kukin itsellemme kysymyksen:
»Uskonko minä, että Jumala todella tahtoo siunata minua? Ja uskonko minä, että Hän tahtoo suuresti siunata myöskin minua?»
Minä tiedän, että olen saanut häneltä siunauksen.
Ensimmäisen siunauksen sain pienenä lapsena, kun minut saatettiin Pyhän Kasteen armon osallisuuteen, ja Herra itse siunasi minut.
Sen jälkeen olen monia kertoja saanut kokea Herran siunauksen. Mutta olenko koskaan saanut Hänen suurta siunaustaan? Onko mahdollista, että minäkin voisin saada Kristuksen täydellisen siunauksen?
Kuten sanottu, tutkimme nyt tätä asiaa Aabrahamin elämän valossa.

»Ja Herra sanoi Abramille: 'Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan, niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet, tuleva siunaukseksi.» (1. Moos. 12:1-2).

Tässä Aabraham saa ensimmäisen kerran lupauksen. Hänestä on tuleva suuren kansan isä. Hänen nimensä on tuleva suureksi. Hän tulee olemaan siunaukseksi monille tuleville sukupolville. Herra asettuu vielä niin hänen ystäväksensä, että Hän lupaa siunata niitä, jotka Aabrahamia siunaavat ja kirota ne, jotka häntä kiroavat. Jopa Hän sanoo, että kaikki sukukunnat maan päällä tulevat siunatuiksi hänen kauttaan.
Nämä lupaukset ovat jo ihanasti toteutuneet, mutta vain osaksi. Kerran tuhatvuotisen valtakunnan aikana tulevat ne täydellisesti toteutumaan. Aabrahamia kutsutaan Raamatussa nimenomaan »Jumalan ystäväksi», (Jes. 41:8) ja tämä on nimitys, jota ei, tietääkseni, käytetä kenestäkään muusta henkilöstä Raamatussa.
Hän oli todella tämän nimen arvoinen, sillä niin ehjästi hän eli Jumalalle kuin vain ystävä voi ystävälleen elää. Hänen eIämäänsä leimasi alusta alkaen ehjä ja kokosydäminen kuuliaisuus, ja tämähän on kaiken siunauksen salaisuus.
Ei varmaankaan ollut niinkään helppoa tempautua irti siitä ympäristöstä, johon oli jo aivan kuin juurtunut, sillä olihan Aabraham jo 75 vuoden vanha lähtiessään Herran kutsumana luvattua maata kohti.
Kun sovellutamme tämän Aabrahamin askeleen omaan elämäämme, merkitsee se sitä, että tullaksemme Herran siunaamiksi ihmisiksi, täytyy meidän riistäytyä irti synnistä ja maailmasta.
Synti ja maailma on se olopiiri, johon me olemme syntymästämme saakka juurtuneet. Uudesta Testamentista käy ilmi, että maailma on sama kuin saatanan valtapiiri. Pimeyden ruhtinas on tämän pahan maailmanajan jumala, Paavalin sanojen mukaan (2. Kor. 4:3-4).
Samaa todistaa Johannes 1. kirjeensä 5. luvussa kirjoittaessaan, että »koko maailma on sen pahan vallassa».
Me olemme siis syntymästämme kansaa, joka pimeydessä vaeltaa. Jos tahdomme saada Jumalan siunauksen, täytyy meidän päästä sisäisesti irti tästä pimeyden hengen valtapiiristä.
Tähän ei riitä se, että rupeamme jollakin lailla uskonnollismielisiksi ja alamme palvella Jumalaa maailman keskellä, ei silloinkaan, kun luulemme täyttävämme Vuorisaarnan ihania näkemyksiä.
Jumalaa ei voida palvella tämän maailman henkipiirissä. Siitä on valaiseva esitys Mooseksen ja faraon välisessä taistelussa. Mooses vaati, että kansan pitää saada lähteä Egyptistä, palvellakseen Jumalaa Egyptin rajojen ulkopuolella. Farao taas suostui suostumistaan Mooseksen vaatimuksiin, mutta piti samalla koko ajan kiinni siitä, että tämän Jumalan palvelemisen piti tapahtua Egyptissä.
Ei saatanallakaan ole mitään sitä vastaan, että me palvelemme Jumalaa tämän maailman hengessä. Meistä ihmisistä tuntuu se toisinaan suurelta voitolta, kun Jumalaa kunnioitetaan suurissa juhlatilaisuuksissa. Herralle se saattaa olla suorastansa kauhistus. Hän voisi sanoa meille samaan tapaan kuin Israelille profeettojensa kautta:
»Vie pois minun edestäni harppujesi helinä ja huultesi pauhu, kun et kuitenkaan sydämestäsi palvele minua, etkä ota ohjeeksi minun säädöksiäni.»
Herra ei voi hyväksyä Jumalan palvelusta ja jumalattomuutta yhteen liitettyinä. Sen tähden Herra ei siedä sitä, että me palvelemme Häntä maailman hengessä ja maailmanmielisyydessä.
Niinkuin siunauksen ensimmäisenä ehtona oli se, että Aabraham siirtyi pois epäjumalisesta ympäristöstään, alkaen yksinäisen vaelluksensa Herran tiellä, niin vaatii Herra meiltäkin, jos haluamme saada Hänen suuren siunauksensa, että meidän täytyy kokosydämisesti lähteä maailmasta ja synnistä ja olla valmiita vaeltamaan Herran tietä, vaikka jäisimmekin hyvin yksinäisiksi.
Tämä vaatii siis meidän puoleltamme selvää ratkaisua. Meidän on aivan kuin käytävä rajan yli pahan hengen valtapiiristä Pyhän Hengen valtapiiriin, jos mielimme saada Herran siunauksen.

[iikku]

II

Toinen kohta, missä kerrotaan Herran uudistaneen siunauksensa lupauksen Aabrahamille, on 1. Moos. 13. Iuvussa.
»Ja Herra sanoi Abramille sen jälkeen, kun Loot oli hänestä eronnut:
'Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen, sillä kaiken maan, minkä näet, minä annan sinulle ja sinun jäIkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi. Ja minä teen sinun jälkeläisesi paljoksi kuin maan tomun.'»
Aabraham oli nyt siirtynyt uuteen ympäristöön. Miten jalo Jumalan mies hän oli, selviää meille siitä, että ympärillä olevat kansat olivat antaneet hänelle kunnianimen: »Jumalan ruhtinas». Tässä luvussa esiintyykin hän todellisena Jumalan ruhtinaana.
Oli syntynyt, riita Aabrahamin Ja Lootin paimenten välillä laidunmaista ja kaivoista, olihan heillä molemmilla suuret karjalaumat. Näyttää siltä kuin isäntien välillä ei olisi ollut mitään ristiriitaa, mutta paimenet eivät voineet sopia keskenään. Silloin Aabraham tuskastuneena alituiseen kahnaukseen ehdottaa Lootille, että he eroaisivat Ja lähtisivät kumpikin taholleen. Mutta epäitsekkäänä Jumalan ruhtinaana hän ei tahdo käyttää vanhemman miehen etuoikeutta ja valita itsellensä parhaat laidunmaat, vaan hän ehdottaa Lootille, että tämä saa ensin valita. Ja Loot, joka aina osasi katsoa omaa etuansa, valitseekin Sodoman puoleiset laidunmaat, jotka siihen aikaan olivat rehevät kuin Eedenin yrttitarha.
Aabrahamile jäivät kuivemmat ja kallioisemmat seudut, mutta olihan nyt kuitenkin saavutettu rauha.
Tämän epäitsekkään valinnan jälkeen ilmestyy nyt Jumala hänelle ja vahvistaa uudelleen lupauksensa suuresta siunauksesta.
Tässä on meilläkin jotain opittavaa. Jos tahdomme päästä kokemaan Jumalan suuren siunauksen, täytyy meidän monta kertaa voittaa itsemme. Meidän täytyy luopua etuoikeuksistamme rauhan tähden ja uskoa asiamme kokonaan Herran huostaan.
Aabraham esiintyy tässä suurpiirteisenä Jumalan ystävänä. Ja aina kun sinä Ja minä pystymme esiintymään tämänlaisina suurpiirteisinä Jumalan ihmisinä, saamme osaksemme Herran siunauksen.
Kuka olikaan suurpiirteisempi sävyisyydessä kuin Jeesus? Eikö meidän, Hänen seuraajiensa, tulisi pyrkiä saamaan elämäämme jotakin heijastusta tästä Mestarin suurpiirteisyydestä?
Kun Paavali Filippiläiskirjeen 4. luvussa kirjoittaa ystävilleen: »Tulkoon teidän Iempeytenne kaikkien ihmisten tietoon», näen tässä kehoituksessa jotain Jeesuksen suurpiirteisyydestä.
Juuri tämä suurpiirteisyys oli eräs Paavalin saaman täydellisen Kristuksen siunauksen edellytys. Tätä Kristuksen kaltaisuutta on meidänkin tavoiteltava, jos toivomme tulevamme suuresti siunatuiksi.

III

Kolmannen kerran tapaamme Aabrahamin saamassa uuden siunauksen 1. Mooseksen kirjan 14. luvussa.
»Ja Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä. Hän oli Jumalan, Korkeimman, pappi, ja hän siunasi hänet sanoen:
'Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein, taivaan ja maan Luoja, ja kiitetty olkoon Jumala, Korkein, joka antoi vihollisesi sinun käsiisi'».
Aabraham oli ollut Herran sodassa. Näin hän varmaan itse ymmärsi tämän asian. Oli kysymyksessä Lootin, hänen veljenpoikansa, pelastuminen vihollisten vallasta. Aabraham tunsi edesvastuuta tästä veljensä pojasta, koskapa oli ottanut hänet mukaansa lähtiessään Harranista.
Nyt Aabraham saapui voittajana takaisin. Silloin ilmestyi hänen eteensä Jumalan, sen kaikkein Korkeimman pappi, Melkisedek, mies, jonka koko olemus on muuten täydellisen hämärän peitossa. Joka tapauksessa hän oli jotain muuta kuin ympärillä olevat pakanakansat. Hän tiesi olevansa Jumalan, sen kaikkein Korkeimman pappi. Ja nyt hän välittää Aabrahamille Jumalan uuden siunauksen
Tälläkin raamatunkohdalla on jotain sanomista meille. Monet meistäkin ovat saaneet kokea ihania siunauksia, kun olemme palanneet kotiin Herran sodasta. Olemme uhrautuneet Herran asialle lähimmäistemme hyväksi. Ehkä olemme olleet uupumiseen saakka väsyneitä. Mutta hengessä olemme iloinneet siitä, että Herra on voinut käyttää meitä valtakuntansa työssä. Olemme saaneet olla taivaallisen Isän siunattuja.
Kun elät Herralle ja lähimmäisellesi siunaukseksi, tulet itsekin aina siunatuksi. Olet voinut kuluttaa voimasi loppuun, mutta henkesi iloitsee Herrassa. Olet saanut Herralta jälleen uuden siunauksen ja elämäsi on saanut syvemmän sisäIlön.

[iikku]

II

Toinen kohta, missä kerrotaan Herran uudistaneen siunauksensa lupauksen Aabrahamille, on 1. Moos. 13. Iuvussa.
»Ja Herra sanoi Abramille sen jälkeen, kun Loot oli hänestä eronnut:
'Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen, sillä kaiken maan, minkä näet, minä annan sinulle ja sinun jäIkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi. Ja minä teen sinun jälkeläisesi paljoksi kuin maan tomun.'»
Aabraham oli nyt siirtynyt uuteen ympäristöön. Miten jalo Jumalan mies hän oli, selviää meille siitä, että ympärillä olevat kansat olivat antaneet hänelle kunnianimen: »Jumalan ruhtinas». Tässä luvussa esiintyykin hän todellisena Jumalan ruhtinaana.
Oli syntynyt, riita Aabrahamin Ja Lootin paimenten välillä laidunmaista ja kaivoista, olihan heillä molemmilla suuret karjalaumat. Näyttää siltä kuin isäntien välillä ei olisi ollut mitään ristiriitaa, mutta paimenet eivät voineet sopia keskenään. Silloin Aabraham tuskastuneena alituiseen kahnaukseen ehdottaa Lootille, että he eroaisivat Ja lähtisivät kumpikin taholleen. Mutta epäitsekkäänä Jumalan ruhtinaana hän ei tahdo käyttää vanhemman miehen etuoikeutta ja valita itsellensä parhaat laidunmaat, vaan hän ehdottaa Lootille, että tämä saa ensin valita. Ja Loot, joka aina osasi katsoa omaa etuansa, valitseekin Sodoman puoleiset laidunmaat, jotka siihen aikaan olivat rehevät kuin Eedenin yrttitarha.
Aabrahamile jäivät kuivemmat ja kallioisemmat seudut, mutta olihan nyt kuitenkin saavutettu rauha.
Tämän epäitsekkään valinnan jälkeen ilmestyy nyt Jumala hänelle ja vahvistaa uudelleen lupauksensa suuresta siunauksesta.
Tässä on meilläkin jotain opittavaa. Jos tahdomme päästä kokemaan Jumalan suuren siunauksen, täytyy meidän monta kertaa voittaa itsemme. Meidän täytyy luopua etuoikeuksistamme rauhan tähden ja uskoa asiamme kokonaan Herran huostaan.
Aabraham esiintyy tässä suurpiirteisenä Jumalan ystävänä. Ja aina kun sinä Ja minä pystymme esiintymään tämänlaisina suurpiirteisinä Jumalan ihmisinä, saamme osaksemme Herran siunauksen.
Kuka olikaan suurpiirteisempi sävyisyydessä kuin Jeesus? Eikö meidän, Hänen seuraajiensa, tulisi pyrkiä saamaan elämäämme jotakin heijastusta tästä Mestarin suurpiirteisyydestä?
Kun Paavali Filippiläiskirjeen 4. luvussa kirjoittaa ystävilleen: »Tulkoon teidän Iempeytenne kaikkien ihmisten tietoon», näen tässä kehoituksessa jotain Jeesuksen suurpiirteisyydestä.
Juuri tämä suurpiirteisyys oli eräs Paavalin saaman täydellisen Kristuksen siunauksen edellytys. Tätä Kristuksen kaltaisuutta on meidänkin tavoiteltava, jos toivomme tulevamme suuresti siunatuiksi.

III

Kolmannen kerran tapaamme Aabrahamin saamassa uuden siunauksen 1. Mooseksen kirjan 14. luvussa.
»Ja Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä. Hän oli Jumalan, Korkeimman, pappi, ja hän siunasi hänet sanoen:
'Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein, taivaan ja maan Luoja, ja kiitetty olkoon Jumala, Korkein, joka antoi vihollisesi sinun käsiisi'».
Aabraham oli ollut Herran sodassa. Näin hän varmaan itse ymmärsi tämän asian. Oli kysymyksessä Lootin, hänen veljenpoikansa, pelastuminen vihollisten vallasta. Aabraham tunsi edesvastuuta tästä veljensä pojasta, koskapa oli ottanut hänet mukaansa lähtiessään Harranista.
Nyt Aabraham saapui voittajana takaisin. Silloin ilmestyi hänen eteensä Jumalan, sen kaikkein Korkeimman pappi, Melkisedek, mies, jonka koko olemus on muuten täydellisen hämärän peitossa. Joka tapauksessa hän oli jotain muuta kuin ympärillä olevat pakanakansat. Hän tiesi olevansa Jumalan, sen kaikkein Korkeimman pappi. Ja nyt hän välittää Aabrahamille Jumalan uuden siunauksen
Tälläkin raamatunkohdalla on jotain sanomista meille. Monet meistäkin ovat saaneet kokea ihania siunauksia, kun olemme palanneet kotiin Herran sodasta. Olemme uhrautuneet Herran asialle lähimmäistemme hyväksi. Ehkä olemme olleet uupumiseen saakka väsyneitä. Mutta hengessä olemme iloinneet siitä, että Herra on voinut käyttää meitä valtakuntansa työssä. Olemme saaneet olla taivaallisen Isän siunattuja.
Kun elät Herralle ja lähimmäisellesi siunaukseksi, tulet itsekin aina siunatuksi. Olet voinut kuluttaa voimasi loppuun, mutta henkesi iloitsee Herrassa. Olet saanut Herralta jälleen uuden siunauksen ja elämäsi on saanut syvemmän sisäIlön.

[iikku]

4.

Aabraham oli siis näin monta kertaa kokenut, mitä on tulla Herran siunaamaksi. Mutta vasta 1. Mooseksen kirjan 22. luvun jakeessa 17 tapaamme sanat:
»Minä runsaasti siunaan sinut.»
Jumalan tiet ovat käsittämättömät ja ihmeelliset. Sen sai Aabraham nyt valtavalla tavalla kokea. Hän sai käskyn uhrata ainokaisensa, lupauksen lapsen Iisakin, jota hän vuosikaudet oli Herralta rukoillut. Nyt hän sai määräyksen mennä Moorian vuorelle ja uhrata tämän pojan polttouhriksi Herralle.
Käsittämättömät ovat Herran tiet. Iisakin uhraaminenhan merkitsi yksinkertaisesti sitä, että Aabraham tässä pojassaan uhrasi samalla kaikki Jumalan Iupaukset, sillä nehän liittyivät nimenomaan juuri Iisakkiin.
Mutta nyt me näemme, mitenkä suuri uskonsankari Aabraham oli. Jos hänen elämäänsä jo ennen oli leimannut ehdoton luottamus Jumalaan, silloin kun kaikki näkyväinen näytti olevan näitä lupauksia vastaan, niin tällä kerralla hän esiintyi vielä suurempana uskonsankarina.
Saatuaan Herralta tämän määräyksen hän heti seuraavana aamuna todennäköisesti sanomatta sanaakaan Saaralle - lähtee poikansa ja muutaman palvelijan kanssa kolme päivää kestävälle matkalle Moorian vuorta kohti. Miten hirveät ristiriidat mahtoivatkaan noina päivinä ja öinä raastaa hänen sydäntään. Kuinka hän mahtoikaan tutkia suhdettansa Herraan ja poikaansa. Oliko hän tehnyt syntiä Iisakin kohdalla, koska Herra nyt käski hänen uhrata tämän rakkaan ainokaisensa? Oliko ehkä Iisak tullut hänelle rakkaammaksi kuin Herra?
Arvelen hänen tehneen tätä matkaa tämänlaisissa mietteissä, mutta lopputulokseksi tuli, että Herra ei voi tehdä tyhjäksi omia lupauksiansa. Ja koskapa nämä lupaukset kaikki ovat kiinnitetyt Iisakkiin, täytyy Jumalan tehdä ihmetyö ja herättää Iisak kuolleista sen jäIkeen, kun Aabraham on hänet uhrannut. Näin päättelee Heprealaiskirjeen kirjoittaja Aabrahamin ajatelleen. Sen tähden onkin hyvin kuvaavaa tälle uskon miehelle, että kun hän lähtee poikansa kanssa astelemaan Moorian vuoren rinnettä ylös, hän nimenomaan sanoo palvelijoille, että he yhdessä palaavat takaisin.
Siinä oli uskon sana, jonka merkitystä palvelijat eivät ollenkaan ymmärtäneet.
Tämän tapauksen kerronta 1. Moos. 22. Iuvussa alkaa sanoilla: »Herra koetteli Aabrahamia».
Herra kysyy ystäviltään ehjää ja jakamatonta sydäntä. Aabraham sai nyt näyttää, oliko hänen sydämensä ehjästi ja jakamattomasti Herran oma ja saiko Herra menetellä hänen kanssansa niinkuin Hän itse tahtoi. Aabrahamin kohdalla tuli Herra myönteiseen tulokseen.
Miten Iienee meidän kohdallamme?
Saadaksemme Herran täydellisen siunauksen täytyy meidän sydämemme kuulua hänelle täydellisesti. Sitä ei saa jakaa mikään.
Juuri tämä ehjä ja kokonainen suhde Herraan ilmeni aina ja kaikkialla myöskin Paavalin elämässä. Sen tähden hän saattoi joka hetki olla vakuutettu, että Kristuksen täydellinen siunaus lepäsi hänen yllään. Mikäli me olemme alistaneet tahtomme niin Herran tahdon alaiseksi, että hän saa menetellä meidän kanssamme miten ikinä Hän itse tahtoo, sikäli lepää myöskin meidän elämämme yllä Herran täydellinen siunaus.

5

Nyt kokoamme yhteen kaiken sen, minkä Aabrahamin elämän kohdalla olemme oppineet suuren siunauksen salaisuudesta.
Ensimmäinen ehto on se, että todella lähdemme irti synnistä ja maailmasta. Tämä tapahtuu silloin, kun tulemme ahtaan portin eteen, josta kaita tie kirkkauteen alkaa. Siltä paikalla on meidän tehtävä täydellinen pesäero synnistä ja maailmasta. SiIlä paikalla on meidän tuotava sydämemme salaisimmatkin synnit valoon ja tunnustettava ne synniksi Herran edessä.
Tämä merkitsee meidän puoleltamme selvää ratkaisua. Mutta tässä ei suinkaan ole pelastus. Pelastus on siinä, että me tässä ahtaalla portilla otamme vastaan täydellisen armahduksen ja syntien anteeksisaamisen. Tämä armo nostaa meidät »portin kynnyksen » yli lavealta tieltä kaidalle tielle.
Ahdas portti on paikka, jossa annetaan kaikki synnit anteeksi. Erottautuminen maailmasta on näin ollen Herran työ, eikä meidän ponnistustemme tulos. Ja varsinainen erottautuminen tapahtuu vasta sitten, kun Pyhä Henki täyttää meidän sydämemme ja karkoittaa sieltä pahan hengen. Vasta pyhän Hengen saanut ihminen on todellisuudessa irti pimeydestä ja saatanan vallasta sekä liitetty Jeesukseen Kristukseen ja Hänen omaksensa erotettu.
Mutta Jumalan lapsikin kantaa povessaan vanhaa ihmistä, ja mikäli tämä vanha ihminen pääsee hänessä hallitsemaan, ei hän voi elää Kristuksen täydellisen siunauksen alaisena.
Sen tähden opimme Aabrahamin historiasta sen, että Herra kohtaa meidät uudella siunauksella, kun kaikessa pyrimme Kristuksen kaltaisuuteen. Itsekäs elämä on siunauksen suurin este. Itsensä voittaminen tuo aina myötänsä uuden siunauksen.
Nyt meille tarjoutuu joka päivä tilaisuuksia harjoittaa itseämme tähän itsemme voittamiseen. Oman tahdon ristiinnaulitseminen on tukala ja raskas tehtävä, eikä sitä kukaan olekaan voinut suorittaa ellei ensin ole saanut armoa täyttyä armon ja siunauksen Hengellä. Vain Pyhän Hengen täyttämä ihminen voi mielellään kieltäytyä kaikista oikeuksistansakin, jos havaitsee täIlä tavalla parhaiten palvelevansa Herraa.
Yhtenä suuren siunauksen edellytyksenä on siis pyrkimys sisäiseen Kristuksen kaltaisuuteen.
Kolmantena seikkana opimme sen, että Aabraham sai uuden siunauksen taisteltuaan Herran taisteluita.
Pyhän Hengen siunaus onkin oikeastaan varattu vain niille, jotka taistelevat Jumalan valtakunnan puolesta pimeyden valtoja vastaan. Ei Pyhän Hengen täyteyttä ole tarkoitettu jonkinlaiseksi nautinnon välineeksi, vaan voimaksi, joka tekee meidät heikot syntiset mahdollisiksi taistelemaan itse saatanaa vastaan. Tähän tarvitaan paljon voimaa. Siihen ei riitä ihmisvoima. Tarvitaan Jumalan voima. Ja Jumala antaakin meille voimansa aina sitä mukaan kuin me sitä tarvitsemme
Kun Aabraham palasi Herran sodasta, sai hän uuden siunauksen. Kun sinä olet kuluttanut voimasi loppuun taistelussa Jumalan valtakunnan puolesta, on Herra ihanalla tavalla uudistava sinun voimasi ja sinä olet saava entistä suuremman siunauksen.
Mutta lupauksen runsaimmasta siunauksesta sai Aabraham vasta sitten, kun hän oli Herran edessä osoittanut olevansa mies, jolla ei enää ollut mitään omaa tahtoa. Hän oli valmis kulkemaan Jumalan tietä silloinkin, kun tämä tie vei hänet kaikkien tulevaisuuden toiveiden murskaamiseen. Tässäkin pimeydessä luotti Aabraham ehdottomasti Jumalan uskollisuuteen ja rakkauteen.
Näin kovaa koettelemusta ei Jumala koskaan uskalla antaa »pienille lapsille» Kristuksessa. Ei Hän Aabrahamiakaan pannut tämänlaisen mahdottomuuden eteen hänen vaelluksensa alkupäässä. Aabrahamin oli täytynyt oppia tuntemaan Jumalan uskollisuus ja rakkaus monen monissa pienemmissä elämän koettelemuksissa. Vasta sitten, kun hän näissä oli selviytynyt voittajana, uskalsi Herra asettaa hänet Moorian vuoren uhritoimituksen eteen. Tämä toimitus vaati täydellistä kuolemaa itsestänsä ja täydellistä antautumista Herralle.
Otamme tähän jälleen Paavalin elämän Aabrahamin elämän rinnalle. Eikö leimaa-antavana piirteenä Paavalin elämässä ollut juuri tämä itsensä täydelliseksi uhriksi antaminen?
Ja se, joka on oppinut tuntemaan Jumalan rakkauden ja uskollisuuden niin suurena, että hän elämänsä kaikkein hirvittävimmissäkin koettelemuksissa jaksaa Iuottaa Häneen, jopa kiittää Hänen nimeänsä ja ylistää Häntä, on myös mahdollinen saamaan Kristuksen täydellisen siunauksen Pyhässä Hengessä. Hän on tullut yhdeksi Kristuksen kanssa.
Me olemme tästä vielä kaukana, mutta meidän sopii kilvoitella sitä kohti.

[iikku]

VI

Emme voi nyt kuitenkaan jäädä katselemaan tätä kysymystä, pysähtymäIlä vain niihin edellytyksiin, jotka ilmenevät Aabrahamin elämässä. Niin tärkeitä kuin nämä edellytykset ovatkin, eivät ne kuitenkaan muodosta itse siunausta.
Kun Paavali tietää saapuessaan Roomaan tulevansa Kristuksen täydellinen siunaus mukanaan, niin, jos kohta hänessä olivatkin nähtävissä kaikki ne edellytykset, joista edellä oli puhetta, ei näissä vielä ollut varsinainen siunaus.
Paavalin elämästä puheen ollen oli siunaus siinä armon yltäkylläisyydessä, jota hän pysyväisesti nautti Jeesuksen Kristuksen yhteydessä. Ja tämä armon ylenpalttinen siunaus oli hänen elämässään aina sidottu Kristuksen ristiin.
Kristuksen risti oli hänelle todella elämän puu.
Joka kerta, kun hän hengessä asettui ristin eteen katuvaisena syntisenä, tulvi hänen sydämeensä Jumalan rakkauden armo. Päivittäin sai hän elää uudelleen todeksi syntiensä anteeksi saamisen, samoin veren puhdistuksen. Siinä olikin hänen hyvä uskonkilvoituksensa. Hän valkaisi joka päivä vaatteensa Karitsan veressä. Mutta tämän lisäksi hän myös joka päivä uudistui mielensä henkeä myöten, saaden aina tuoreen siunauksen. Ja tämä pyhän Hengen täydellinen siunaus oli sittenkin salaisuutena siihen, että hän tiesi tullessaan Roomaan tuovansa mukanaan Kristuksen täydellisen siunauksen.
Mutta risti oli hänelle myöskin kuoleman paalu. Risti vapautti hänet ei ainoastaan synnin ja saatanan vallasta, vaan myöskin maailmasta ja omasta itsestä. Paavali näki ristissä paalun, johon hänen vanha ihmisensä oli Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Ja tämä totuus on tarkoin huomioon otettava, kun on kysymys Paavalista ja hänen kristillisyytensä luonteesta.
Tästä johtui, ettei hän enää yrittänytkään itsessään olla mitään. Hänen elämänsä oli todella Kristus. Hän oli Kristuksen valtaama ja täyttämä. Hän eli elämäänsä Pyhän Hengen täyteydessä. Ja tässä juuri oli tuon suuren siunauksen salaisuus.
Päästäksemme osalliseksi tuosta suuresta siunauksesta on luonnollista, että Herran täytyy luoda edellytykset meissä, ennenkuin Hän voi sen meille antaa. Ja nuo edellytykset ovat juuri ne, joita tarkkasimme Aabrahamin elämässä.
Missä nämä edellytykset ovat olemassa, siellä on ihminen tullut itsessänsä täysin avuttomaksi kaikkeen. Hänen on täytynyt jättää itsensä kokonaan Herran armoille. Tyhjänä, köyhänä, pienenä ja turhanpäiväisenä itsessään on hän jättänyt itsensä kuin saviastian Kristuksen armolla täytettäväksi. Eihän tämä saviastia ole mitään, mutta kun Herra laskee »aarteensa» tähän saviastiaan, alkaa sieltä säteillä Kristuksen elämää ja voimaa.
Ja tässä juuri oli sen täydellisen siunauksen salaisuus, jonka Paavali tiesi tuovansa mukanaan tullessansa Roomaan.
Kristusta kohti on meidänkin kurotettava kätemme, jotta Hän esteettömästi pääsisi toteuttamaan meissä tahtonsa. Ensin luomaan meissä siunauksen edellytykset ja sitten täyttämään meidät täydellisesti Kristuksessa olevalla taivaallisella siunauksella.
Olkoon meidänkin rukouksemme se, että Herra siunaisi meitä täydellisellä siunauksella, jotta Aabrahamin ja Paavalin lailla voisimme olla toisille siunaukseksi. Meidän saviastiamme on tosin vallan vaatimaton, kun ajattelemme näitä suuria Jumalan miehiä. Mutta vaatimatonkin astia voi olla täynnä. Ja olkoon meidän rukouksemme se, että Herra näin pääsisi täyttämään meidät. Silloin Hänen tarkoituksensa meidän elämässämme pääsee toteutumaan Hänen mielensä mukaisesti, ja me tulemme olemaan ympäristöllemme siunaukseksi.

Tähän loppuu Muroman kirja Me katselimme hänen kirkkauttansa.