Muuttumisen salaisuus C. H. MacIntosh
Lähetetty: 13.05.2025 18:07 C. H. MacIntosh
Muuttumisen salaisuus
Suomennos
Ensimmäinen painos ilmestynyt vuonna 1903 nimellä:
Uudeksi muuttuminen
Harva aihe on synnyttänyt niin suuria vaikeuksia ja miettimisiä, kuin uusi syntyminen. Monet, jotka itse ovat sen kokeneet, ovat epävarmoja siitä, mitä se on ja ovat täynnä epäilyjä, ovatko he sitä todellakaan kokeneet tai eivätkö. Jos ajatukset puettaisiin sanoiksi, monen täytyisi sanoa: Oi, jospa tietäisin varmasti, olenko siirtynyt kuolemasta elämään. Jospa minulla olisi varmuus siitä, olenko uudesti syntynyt, niin silloin olisin todella onnellinen. Näin he ovat päivä päivältä, vuosi vuodelta epäilysten vaivaamia. Toisinaan he ovat täynnä toivoa, tuo suuri ja kaivattu muutos on tapahtunut. Mutta ennen pitkää he huomaavat itsessään jotain sellaista, joka panee heidät ajattelemaan, että heidän toiveikkuutensa taisikin olla eksytystä. He päättelevät pikemminkin tunteiden ja kokemusten kautta, kuin Jumalan sanan yksinkertaisten opetusten valossa, mitä asia kokonaisuudessaan koskee. Ja näin he joutuvat epävarmuuteen ja hämminkiin.
Toivon nyt saavani lukijani kanssa Sanan valossa tutkia tätä mielenkiintoista aihetta. Pelkään, että suurin osa niistä väärinkäsityksistä, joita tässä asiassa vallitsee, johtuu tavasta saarnata uudesti syntymisestä ja sen hedelmiä Kristuksen sijasta.
Siirtykäämme siis itse tapahtumaan. Mitä uusi syntyminen on? Kuinka se tapahtuu? Mitä siitä seuraa?
Mitä se on
Epäilemättä monet pitävät sitä Jumalan Hengen vaikutuksena vanhassa ihmisessä. Muutos on asteittainen ja kulkee aste asteelta, kunnes vanha kokonaan kukistetaan. Tämä näkemys on kahdella tavalla harhaanjohtava. Ensiksi: vanhan ihmisen todellisen tilan suhteen. Toiseksi: Pyhän Hengen persoonallisuuden suhteen. Se kieltää vanhan ihmisen toivottoman, rappeutuneen tilan ja selittää Pyhän Hengen pikemminkin vaikuttavaksi voimaksi kuin persoonaksi.
Jumalan sana korostaa luontomme todellisen tilan olevan ensiksikin perin pohjin rappeutuneen. Tutkikaamme tähän soveltuvia Raamatun kohtia: "Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat", 1. Moos. 6: 5. Sanat: kaikki ja kaiken aikaa, syrjäyttävät jokaisen ajatuksen ihmisen ansioista Jumalan edessä. Vielä: "Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyyni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään", Ps. 14: 2, 3. Tässä jälleen sanat: kaikki, kaikki tyyni, ei ketään, ei yhden yhtäkään, tekevät mitättömäksi kaikki kuvittelut ihmisen omasta ansiosta Jumalan edessä. Tuotuamme näin esiin todistukset Mooseksen kirjasta ja Psalmeista, otamme muutaman vielä profeetoista: "Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa", Jes. 1: 5, 6. "Ääni sanoo: Julista! Toinen vastaa: Mitä minun pitää julistaman? Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa", Jes. 40: 6, 7. "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?", Jer. 17: 9. Yllä olevat kohdat ovat kylliksi Vanhasta Testamentista. Siirrymme nyt Uuteen Testamenttiin. "Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sen tähden, että hän tunsi kaikki eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on", Joh. 2: 24, 25. "Mikä lihasta on syntynyt, on liha", Joh. 3: 6. Lue vielä Room. 3: 9-19. "Sen tähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan", Room. 8: 7. "Ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa", Ef. 2: 12. Tätä luetteloa voitaisiin monin verroin jatkaa, mutta se lie tarpeetonta. Esiin on tuotu riittävästi todistuksia osoittamaan vanhan ihmisen todellista tilaa. Sen tila on: kadotettu, syyllinen, vihamielinen, voimaton, kokonaan paha, aina paha.
Syystä kysymme, kuinka sitten voi se, josta näin puhutaan, koskaan muuttua tai parantua? "Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri pilkkunsa?", Jer. 13: 23. Väärää ei voi suoristaa. On totta, että mitä tarkemmin me tutkimme Jumalan sanaa, sitä selvemmin näemme, ettei Jumalan tapana ole korjata mitään kokonaan rappioitunutta. Hän tuo esiin jotain kokonaan uutta. Juuri siten on ihmisen luonnollisen tilan kanssa. Jumala ei yritä parantaa sitä. Evankeliumin tehtävä ei ole parantaa ihmisen luontoa, vaan antaa hänelle uusi luonto. Se ei yritä panna uutta paikkaa vanhaan vaatteeseen, vaan antaa kokonaan uuden puvun. Laki etsii ihmisestä jotain, mutta ei koskaan löydä mitään. Sääntöjä annetaan, mutta ihminen käyttää ne Jumalan syrjäyttämiseksi. Evankeliumi osoittaa sitä vastoin, että Kristus täytti lain ja teki sen hyväksi. Ja että hän kuoli ristillä ja naulitsi säädökset siihen. Että hän nousi kuolleista ja otti voittajan paikkansa Majesteetin oikealla puolella taivaissa. Ja lopulta se osoittaa, että kaikki, jotka uskovat hänen nimeensä, ovat hänen ylösnousemuselämästään osallisia ja ovat yhtä hänen kanssaan. Tutki tarkkaan seuraavat Raamatun kohdat: Joh. 20: 31; Apt. 13: 39; Room. 6: 4-11; Ef. 2: 1-6; 3: 13-18; Kol. 2: 10-15.
On erittäin tärkeätä päästä täyteen selvyyteen tässä asiassa. Jos nimittäin uskon, että uusi syntyminen on jonkinlainen muutos vanhassa ihmisessä, ja että tämä muutos on tapahtunut asteittain, sitä seuraa välittömästi se, että olen jatkuvasti alakuloinen ja levoton, täynnä epäilystä ja pelkoa, masentunut ja synkkä, kun huomaan - ja varmasti niin teenkin - että luontoni on ja pysyy sellaisenaan. Ei mikään Pyhän Hengen vaikutus tai työ voi tehdä lihaa hengelliseksi. Se, mikä lihasta on syntynyt, on liha, eikä se koskaan voi muuttua toiseksi. Ja "kaikki liha on kuin ruoho". Raamatun mukaan lihaa on mahdotonta parantaa. Jumala näkee sen kuolleeksi. Ja meitä kehotetaan kuolettamaan, alaspainamaan ja kieltämään sitä kaikissa sen ilmenemismuodoissa. Me näemme koko vanhan ihmisemme lopun Herran Jeesuksen ristissä. "Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen", Gal. 5: 24. Ei sanota, että ne, jotka ovat Kristuksen omat, parantavat tai yrittävät parantaa lihaa. Ei, vaan että he ovat ristiinnaulinneet sen. Liha on kokonaan parantumaton. Kuinka he voivat ristiinnaulita lihansa? Pyhän Hengen vaikutuksen kautta - ei vanhassa ihmisessä, vaan uudessa - kun Hän antaa heille voimaa pitämään vanhan ihmisen siellä, mihin risti sen on asettanut, nimittäin kuolemassa. Jumala ei odota lihalta mitään. Älkäämme mekään odottako! Hän näkee sen kuolleeksi. Nähkäämme mekin! Hän on pannut sen pois kasvojensa edestä. Niin tulee meidänkin tehdä. Älköön sallittako lihan tulla esiin. Jumala ei sitä tunnusta. Sillä ei ole mitään olemassaolon oikeutta Hänen edessään. Tosin se on meissä, mutta Jumala antaa meille sen kalliin oikeuden, että saamme katsoa sen kuolleeksi ja menetellä sen kanssa kuten se olisi kuollut. Hän on sanonut meille: " Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleena, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa", Room. 6: 11.
Tämä on sanomaton kevennys sellaiselle, joka on vuosikausia yrittänyt tehdä tuota toivotonta vanhan ihmisen parantamistyötä. Sen lisäksi se on myös ääretön kevennys sille omalletunnolle, joka on perustanut rauhansa täysin parantumattoman asian asteettaisen parantamisen varaan. Ja vielä, se on sanomaton kevennys jokaiselle, joka kenties vuosikausia on kaivannut pyhyyttä, mutta on luullut sen riippuvan sen parantamisesta, mikä vihaa pyhyyttä ja rakastaa syntiä. Kaikille tällaisille on äärettömän suuriarvoista ja tärkeää ymmärtää, mitä uusi syntyminen on. Ei kukaan, joka ei ole sitä kokenut, voi ymmärtää sitä pettyneiden toiveitten tuottamaa tuskan ja katkeruuden syvyyttä, minkä tuntee se sielu, joka turhaan odotettuaan jotain parannusta luonnossaan huomaa vuosikausien taistelun ja sodan jälkeen, että luonto on ja pysyy sellaisenaan. Samalla tavalla kuin tuska ja erehtymiset ovat olleet suuret, tulee ilokin suureksi, kun sielu huomaa, ettei Jumala odota mitään luonnon parannusta, vaan että Hän pitää sen kuolleena ja meitä elävinä Kristuksessa, yhtenä Hänen kanssaan, ainaisesti Hänestä osallisena. Tämän selvä ja täysi ymmärtäminen aikaansaa jumalallisen vapauden omalletunnolle ja todellisen kohentumisen koko siveelliselle olemukselle.
Nähkäämme siis selvästi, mitä uusi syntyminen on. Se on uudestaan syntymistä, uuden elämän heräämistä, uuden luonnon istuttamista, uuden ihmisen muodostumista. Vanha luonto kaikkine sille kuuluvine ominaisuuksineen jää pois, ja uusi luonto kaikkine sille kuuluvine ominaisuuksineen on tullut sen lisäksi. Tällä uudella luonnolla on omat tavoitteensa, oma suuntansa ja omat taipumuksensa. Ne kaikki ovat hengellisiä, taivaallisia, jumalallisia. Sen mieli on taivaallisiin. Se kaipaa aina jumalallista alkuperäänsä. Samoin kuin luonnossa vesi nousee aina omaan alkuperäiseen korkeuteensa, niin myös armossa uusi, jumalallinen luonto ojentautuu omaa alkuperäänsä kohti. Uusi syntyminen on sielulle samaa kuin Iisak Aabrahamin talossa, 1. Moos. 21. Ismael pysyi edelleen Ismaelina, mutta Iisak oli tullut tämän lisäksi. Niin myös vanha ihminen pysyy entisellään, mutta uusi luonto on tullut tämän lisäksi. Mikä Hengestä on syntynyt, on Henki, ja on sen alkuperästä osallinen. Lapsella on osallisuus vanhempiensa luonteeseen, niin uskova on tullut osalliseksi jumalallisesta luonteesta, 2. Piet. 1: 4. "Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset", Jaak. 1: 18. Uusi syntyminen on siis alusta loppuun saakka Jumalan oma työ. Jumala on se, joka vaikuttaa. Ihminen on Hänen vaikutuksensa onnellinen kohde. Ihmisen myötävaikutusta ei kysytä siinä työssä, jonka tulee aina kantaa Kaikkivaltiaan käden leimaa. Jumala toimi luomisessa yksin, lunastuksessa samoin yksin. Ja hänen täytyy saada olla yksin tässä salaisessa ja ihanassa uuden syntymän työssäänkin.
Jatkuu....
Muuttumisen salaisuus
Suomennos
Ensimmäinen painos ilmestynyt vuonna 1903 nimellä:
Uudeksi muuttuminen
Harva aihe on synnyttänyt niin suuria vaikeuksia ja miettimisiä, kuin uusi syntyminen. Monet, jotka itse ovat sen kokeneet, ovat epävarmoja siitä, mitä se on ja ovat täynnä epäilyjä, ovatko he sitä todellakaan kokeneet tai eivätkö. Jos ajatukset puettaisiin sanoiksi, monen täytyisi sanoa: Oi, jospa tietäisin varmasti, olenko siirtynyt kuolemasta elämään. Jospa minulla olisi varmuus siitä, olenko uudesti syntynyt, niin silloin olisin todella onnellinen. Näin he ovat päivä päivältä, vuosi vuodelta epäilysten vaivaamia. Toisinaan he ovat täynnä toivoa, tuo suuri ja kaivattu muutos on tapahtunut. Mutta ennen pitkää he huomaavat itsessään jotain sellaista, joka panee heidät ajattelemaan, että heidän toiveikkuutensa taisikin olla eksytystä. He päättelevät pikemminkin tunteiden ja kokemusten kautta, kuin Jumalan sanan yksinkertaisten opetusten valossa, mitä asia kokonaisuudessaan koskee. Ja näin he joutuvat epävarmuuteen ja hämminkiin.
Toivon nyt saavani lukijani kanssa Sanan valossa tutkia tätä mielenkiintoista aihetta. Pelkään, että suurin osa niistä väärinkäsityksistä, joita tässä asiassa vallitsee, johtuu tavasta saarnata uudesti syntymisestä ja sen hedelmiä Kristuksen sijasta.
Siirtykäämme siis itse tapahtumaan. Mitä uusi syntyminen on? Kuinka se tapahtuu? Mitä siitä seuraa?
Mitä se on
Epäilemättä monet pitävät sitä Jumalan Hengen vaikutuksena vanhassa ihmisessä. Muutos on asteittainen ja kulkee aste asteelta, kunnes vanha kokonaan kukistetaan. Tämä näkemys on kahdella tavalla harhaanjohtava. Ensiksi: vanhan ihmisen todellisen tilan suhteen. Toiseksi: Pyhän Hengen persoonallisuuden suhteen. Se kieltää vanhan ihmisen toivottoman, rappeutuneen tilan ja selittää Pyhän Hengen pikemminkin vaikuttavaksi voimaksi kuin persoonaksi.
Jumalan sana korostaa luontomme todellisen tilan olevan ensiksikin perin pohjin rappeutuneen. Tutkikaamme tähän soveltuvia Raamatun kohtia: "Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat", 1. Moos. 6: 5. Sanat: kaikki ja kaiken aikaa, syrjäyttävät jokaisen ajatuksen ihmisen ansioista Jumalan edessä. Vielä: "Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyyni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään", Ps. 14: 2, 3. Tässä jälleen sanat: kaikki, kaikki tyyni, ei ketään, ei yhden yhtäkään, tekevät mitättömäksi kaikki kuvittelut ihmisen omasta ansiosta Jumalan edessä. Tuotuamme näin esiin todistukset Mooseksen kirjasta ja Psalmeista, otamme muutaman vielä profeetoista: "Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa", Jes. 1: 5, 6. "Ääni sanoo: Julista! Toinen vastaa: Mitä minun pitää julistaman? Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa", Jes. 40: 6, 7. "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?", Jer. 17: 9. Yllä olevat kohdat ovat kylliksi Vanhasta Testamentista. Siirrymme nyt Uuteen Testamenttiin. "Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sen tähden, että hän tunsi kaikki eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on", Joh. 2: 24, 25. "Mikä lihasta on syntynyt, on liha", Joh. 3: 6. Lue vielä Room. 3: 9-19. "Sen tähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan", Room. 8: 7. "Ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa", Ef. 2: 12. Tätä luetteloa voitaisiin monin verroin jatkaa, mutta se lie tarpeetonta. Esiin on tuotu riittävästi todistuksia osoittamaan vanhan ihmisen todellista tilaa. Sen tila on: kadotettu, syyllinen, vihamielinen, voimaton, kokonaan paha, aina paha.
Syystä kysymme, kuinka sitten voi se, josta näin puhutaan, koskaan muuttua tai parantua? "Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri pilkkunsa?", Jer. 13: 23. Väärää ei voi suoristaa. On totta, että mitä tarkemmin me tutkimme Jumalan sanaa, sitä selvemmin näemme, ettei Jumalan tapana ole korjata mitään kokonaan rappioitunutta. Hän tuo esiin jotain kokonaan uutta. Juuri siten on ihmisen luonnollisen tilan kanssa. Jumala ei yritä parantaa sitä. Evankeliumin tehtävä ei ole parantaa ihmisen luontoa, vaan antaa hänelle uusi luonto. Se ei yritä panna uutta paikkaa vanhaan vaatteeseen, vaan antaa kokonaan uuden puvun. Laki etsii ihmisestä jotain, mutta ei koskaan löydä mitään. Sääntöjä annetaan, mutta ihminen käyttää ne Jumalan syrjäyttämiseksi. Evankeliumi osoittaa sitä vastoin, että Kristus täytti lain ja teki sen hyväksi. Ja että hän kuoli ristillä ja naulitsi säädökset siihen. Että hän nousi kuolleista ja otti voittajan paikkansa Majesteetin oikealla puolella taivaissa. Ja lopulta se osoittaa, että kaikki, jotka uskovat hänen nimeensä, ovat hänen ylösnousemuselämästään osallisia ja ovat yhtä hänen kanssaan. Tutki tarkkaan seuraavat Raamatun kohdat: Joh. 20: 31; Apt. 13: 39; Room. 6: 4-11; Ef. 2: 1-6; 3: 13-18; Kol. 2: 10-15.
On erittäin tärkeätä päästä täyteen selvyyteen tässä asiassa. Jos nimittäin uskon, että uusi syntyminen on jonkinlainen muutos vanhassa ihmisessä, ja että tämä muutos on tapahtunut asteittain, sitä seuraa välittömästi se, että olen jatkuvasti alakuloinen ja levoton, täynnä epäilystä ja pelkoa, masentunut ja synkkä, kun huomaan - ja varmasti niin teenkin - että luontoni on ja pysyy sellaisenaan. Ei mikään Pyhän Hengen vaikutus tai työ voi tehdä lihaa hengelliseksi. Se, mikä lihasta on syntynyt, on liha, eikä se koskaan voi muuttua toiseksi. Ja "kaikki liha on kuin ruoho". Raamatun mukaan lihaa on mahdotonta parantaa. Jumala näkee sen kuolleeksi. Ja meitä kehotetaan kuolettamaan, alaspainamaan ja kieltämään sitä kaikissa sen ilmenemismuodoissa. Me näemme koko vanhan ihmisemme lopun Herran Jeesuksen ristissä. "Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen", Gal. 5: 24. Ei sanota, että ne, jotka ovat Kristuksen omat, parantavat tai yrittävät parantaa lihaa. Ei, vaan että he ovat ristiinnaulinneet sen. Liha on kokonaan parantumaton. Kuinka he voivat ristiinnaulita lihansa? Pyhän Hengen vaikutuksen kautta - ei vanhassa ihmisessä, vaan uudessa - kun Hän antaa heille voimaa pitämään vanhan ihmisen siellä, mihin risti sen on asettanut, nimittäin kuolemassa. Jumala ei odota lihalta mitään. Älkäämme mekään odottako! Hän näkee sen kuolleeksi. Nähkäämme mekin! Hän on pannut sen pois kasvojensa edestä. Niin tulee meidänkin tehdä. Älköön sallittako lihan tulla esiin. Jumala ei sitä tunnusta. Sillä ei ole mitään olemassaolon oikeutta Hänen edessään. Tosin se on meissä, mutta Jumala antaa meille sen kalliin oikeuden, että saamme katsoa sen kuolleeksi ja menetellä sen kanssa kuten se olisi kuollut. Hän on sanonut meille: " Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleena, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa", Room. 6: 11.
Tämä on sanomaton kevennys sellaiselle, joka on vuosikausia yrittänyt tehdä tuota toivotonta vanhan ihmisen parantamistyötä. Sen lisäksi se on myös ääretön kevennys sille omalletunnolle, joka on perustanut rauhansa täysin parantumattoman asian asteettaisen parantamisen varaan. Ja vielä, se on sanomaton kevennys jokaiselle, joka kenties vuosikausia on kaivannut pyhyyttä, mutta on luullut sen riippuvan sen parantamisesta, mikä vihaa pyhyyttä ja rakastaa syntiä. Kaikille tällaisille on äärettömän suuriarvoista ja tärkeää ymmärtää, mitä uusi syntyminen on. Ei kukaan, joka ei ole sitä kokenut, voi ymmärtää sitä pettyneiden toiveitten tuottamaa tuskan ja katkeruuden syvyyttä, minkä tuntee se sielu, joka turhaan odotettuaan jotain parannusta luonnossaan huomaa vuosikausien taistelun ja sodan jälkeen, että luonto on ja pysyy sellaisenaan. Samalla tavalla kuin tuska ja erehtymiset ovat olleet suuret, tulee ilokin suureksi, kun sielu huomaa, ettei Jumala odota mitään luonnon parannusta, vaan että Hän pitää sen kuolleena ja meitä elävinä Kristuksessa, yhtenä Hänen kanssaan, ainaisesti Hänestä osallisena. Tämän selvä ja täysi ymmärtäminen aikaansaa jumalallisen vapauden omalletunnolle ja todellisen kohentumisen koko siveelliselle olemukselle.
Nähkäämme siis selvästi, mitä uusi syntyminen on. Se on uudestaan syntymistä, uuden elämän heräämistä, uuden luonnon istuttamista, uuden ihmisen muodostumista. Vanha luonto kaikkine sille kuuluvine ominaisuuksineen jää pois, ja uusi luonto kaikkine sille kuuluvine ominaisuuksineen on tullut sen lisäksi. Tällä uudella luonnolla on omat tavoitteensa, oma suuntansa ja omat taipumuksensa. Ne kaikki ovat hengellisiä, taivaallisia, jumalallisia. Sen mieli on taivaallisiin. Se kaipaa aina jumalallista alkuperäänsä. Samoin kuin luonnossa vesi nousee aina omaan alkuperäiseen korkeuteensa, niin myös armossa uusi, jumalallinen luonto ojentautuu omaa alkuperäänsä kohti. Uusi syntyminen on sielulle samaa kuin Iisak Aabrahamin talossa, 1. Moos. 21. Ismael pysyi edelleen Ismaelina, mutta Iisak oli tullut tämän lisäksi. Niin myös vanha ihminen pysyy entisellään, mutta uusi luonto on tullut tämän lisäksi. Mikä Hengestä on syntynyt, on Henki, ja on sen alkuperästä osallinen. Lapsella on osallisuus vanhempiensa luonteeseen, niin uskova on tullut osalliseksi jumalallisesta luonteesta, 2. Piet. 1: 4. "Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset", Jaak. 1: 18. Uusi syntyminen on siis alusta loppuun saakka Jumalan oma työ. Jumala on se, joka vaikuttaa. Ihminen on Hänen vaikutuksensa onnellinen kohde. Ihmisen myötävaikutusta ei kysytä siinä työssä, jonka tulee aina kantaa Kaikkivaltiaan käden leimaa. Jumala toimi luomisessa yksin, lunastuksessa samoin yksin. Ja hänen täytyy saada olla yksin tässä salaisessa ja ihanassa uuden syntymän työssäänkin.
Jatkuu....