Onni on lähellä Jumalaa
Lähetetty: 29.12.2025 07:41Onni on lähellä Jumalaa
Mikä on ihmisen suurin taivas ja hyvän lähde maan päällä? Se on onni, josta psalmin kirjoittaja julistaa: ”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa”. (Ps 73.) niin uskomattomalla, kirkkaalla läsnäolollaan, että sitä piti hämärtää suitsutuksen avulla. Ja totisesti, kaikkivaltiasta Jumalaa pyydetään herättämään
voimansa ja tulemaan pelastamalan ja Hänen omiensa väliin. Emme puhu vain siitä, että synnin näkyviä seurauksia pitää katua, vaan perimmäisten
pahojen asenteiden katumisesta. Raamattu tietenkin nimeäähastunut kansasi rukoukseen? Olet syöttänyt heille kyynelten leipää, olet juottanut heille maljoittain kyyneleitä”. (Ps 80:5,6.) Rukous muiden puolesta ei Totta kai Hänen läheisyytensä on ihmisen suurin ilo myös kirkkaudessa. Usein tätä kuvataan sanoilla, ettei maailma tule koskaan lähemmäs taivasta kuin silloin, kun Jumala on lähellä. Raamatussa kuvataan eloisin sanoin tätä. Psalmista 80:
”Kuule, Israelin paimen, joka johdat Joosefia kuin lammaslaumaa. Sinä, joka istut kerubien keskellä, ilmesty kirkkaudessa. Efraimin, Benjaminin ja Manassen edessä. Herätä voimasi ja tule meille pelastukseksi. Jumala, palauta meidät ennallemme, anna kasvojesi valon loistaa, niin me pelastumme” (Ps 80:2,4)
Aluksi mainitaan kolme hyvin surullista asiaa. Ensinnäkin anotaan Jumalaa kuuntelemaan. Toiseksi, Häntä anotaan ilmestymään, vaikka Hän alussa täytti kaikkein pyhimmän niin uskomattomalla, kirkkaalla läsnäolollaan, että sitä piti hämärtää suitsutuksen avulla. Ja totisesti, kaikkivaltiasta Jumalaa pyydetään herättämään voimansa ja tulemaan pelastamaan omansa. On selvää, ettei ketään pyydetä kuuntelemaan, jos hän kuuntelee. Kirkkautta ei pyydetä ilmestymään, jos kirkkaus jo jopa häikäisee. Voimaa ei pyydetä heräämään, jos se toimii parissamme ja lämmittää Jumalan omien sydämiä. Ja, jos se jo nujertaa itselleen vihamielisiä sydämiä ja saa heidät uskomaan Jeesukseen Kristukseen.
Kun puhutaan siitä, että tosi heräämistä tarvitaan, puhutaan ajasta, jota psalminkin kirjoittaja kuvaa. Nytkin tuntuu, ettei Jumala kuuntele ja Hänen kirkkautensa on tuskin nähtävissä. Hän ei toimi niin kuin voisi ja nyt tarvittaisiin. Miksi Jumalan läsnäolo ja armoitukset on vedetty pois? Siksi, että on tapahtunut jotakin mitä ei kaduta. Syntyy muuri Jumalan ja Hänen omiensa väliin. Emme puhu vain siitä, että synnin näkyviä seurauksia pitää katua, vaan perimmäisten pahojen asenteiden katumisesta. Raamattu tietenkin nimeää meille niitä, kuten ylpeys ja itsepäisyys, kapinointi ja epäusko. Jesaja ilmaisi sen väkevästi: ”Näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, joka pysyy ikuisesti ja jonka nimi on Pyhä: ’Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden luona, joilla on murtunut ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja herättäisin eloon murtuneiden sydämen’” (Jes 57:15). Jumala julistaa selkeästi: Jos ”minun kansani, jota kutsutaan minun nimelläni, nöyrtyy.” (2Ak 7:14). Tuntuu, että tulisi pysähtyä tähän. Rukous ei siis tule ensimmäisenä, vaikka se on elintärkeä, vaan ihmisen nöyrtyminen. Ongelma on se [ks. ed Ps 80], että ihmisten itsetietoinen ylimielisyys ja siitä seurannut synti vallitsee. Tämä asenne on piintynyt siinä määrin, että voimme lukea sen seurauksista, ”Herra Sebaot, kuinka kauan olet vihastunut kansasi rukoukseen? Olet syöttänyt heille kyynelten leipää, olet juottanut heille maljoittain kyyneleitä”. (Ps 80:5,6.) Rukous muiden puolesta ei kristittyjen ensimmäinen tehtävä. Se tulee vasta, kun on ensin pyydetty vilpittömästi itselle puhdasta elämää. Sitten on järjellistä pyytää kanssaihmisille heräämistä. Kaikki, mikä itsessä murehduttaa taivaallista Isää, täytyy hylätä. Eikö hätkähdytä, että joskus rukoukset voivat loukata Jumalaa. Jopa niin, että Hän lähettää maljoittain kyyneliä juotavaksi sen sijaan, että antaisi vastauksen, jota toivon. Niin siis, veljet ja siskot, aivan heräämisen keskiössä on Jumalan läheisyys. Totisesti kaikki tarvitsevat Herraa. Ryhtykäämme nyt puhdistuneina rukoilemaan lähelle taivasta, lähelle Jumalaa.
Richard Owen Roberts
Mikä on ihmisen suurin taivas ja hyvän lähde maan päällä? Se on onni, josta psalmin kirjoittaja julistaa: ”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa”. (Ps 73.) niin uskomattomalla, kirkkaalla läsnäolollaan, että sitä piti hämärtää suitsutuksen avulla. Ja totisesti, kaikkivaltiasta Jumalaa pyydetään herättämään
voimansa ja tulemaan pelastamalan ja Hänen omiensa väliin. Emme puhu vain siitä, että synnin näkyviä seurauksia pitää katua, vaan perimmäisten
pahojen asenteiden katumisesta. Raamattu tietenkin nimeäähastunut kansasi rukoukseen? Olet syöttänyt heille kyynelten leipää, olet juottanut heille maljoittain kyyneleitä”. (Ps 80:5,6.) Rukous muiden puolesta ei Totta kai Hänen läheisyytensä on ihmisen suurin ilo myös kirkkaudessa. Usein tätä kuvataan sanoilla, ettei maailma tule koskaan lähemmäs taivasta kuin silloin, kun Jumala on lähellä. Raamatussa kuvataan eloisin sanoin tätä. Psalmista 80:
”Kuule, Israelin paimen, joka johdat Joosefia kuin lammaslaumaa. Sinä, joka istut kerubien keskellä, ilmesty kirkkaudessa. Efraimin, Benjaminin ja Manassen edessä. Herätä voimasi ja tule meille pelastukseksi. Jumala, palauta meidät ennallemme, anna kasvojesi valon loistaa, niin me pelastumme” (Ps 80:2,4)
Aluksi mainitaan kolme hyvin surullista asiaa. Ensinnäkin anotaan Jumalaa kuuntelemaan. Toiseksi, Häntä anotaan ilmestymään, vaikka Hän alussa täytti kaikkein pyhimmän niin uskomattomalla, kirkkaalla läsnäolollaan, että sitä piti hämärtää suitsutuksen avulla. Ja totisesti, kaikkivaltiasta Jumalaa pyydetään herättämään voimansa ja tulemaan pelastamaan omansa. On selvää, ettei ketään pyydetä kuuntelemaan, jos hän kuuntelee. Kirkkautta ei pyydetä ilmestymään, jos kirkkaus jo jopa häikäisee. Voimaa ei pyydetä heräämään, jos se toimii parissamme ja lämmittää Jumalan omien sydämiä. Ja, jos se jo nujertaa itselleen vihamielisiä sydämiä ja saa heidät uskomaan Jeesukseen Kristukseen.
Kun puhutaan siitä, että tosi heräämistä tarvitaan, puhutaan ajasta, jota psalminkin kirjoittaja kuvaa. Nytkin tuntuu, ettei Jumala kuuntele ja Hänen kirkkautensa on tuskin nähtävissä. Hän ei toimi niin kuin voisi ja nyt tarvittaisiin. Miksi Jumalan läsnäolo ja armoitukset on vedetty pois? Siksi, että on tapahtunut jotakin mitä ei kaduta. Syntyy muuri Jumalan ja Hänen omiensa väliin. Emme puhu vain siitä, että synnin näkyviä seurauksia pitää katua, vaan perimmäisten pahojen asenteiden katumisesta. Raamattu tietenkin nimeää meille niitä, kuten ylpeys ja itsepäisyys, kapinointi ja epäusko. Jesaja ilmaisi sen väkevästi: ”Näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, joka pysyy ikuisesti ja jonka nimi on Pyhä: ’Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden luona, joilla on murtunut ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja herättäisin eloon murtuneiden sydämen’” (Jes 57:15). Jumala julistaa selkeästi: Jos ”minun kansani, jota kutsutaan minun nimelläni, nöyrtyy.” (2Ak 7:14). Tuntuu, että tulisi pysähtyä tähän. Rukous ei siis tule ensimmäisenä, vaikka se on elintärkeä, vaan ihmisen nöyrtyminen. Ongelma on se [ks. ed Ps 80], että ihmisten itsetietoinen ylimielisyys ja siitä seurannut synti vallitsee. Tämä asenne on piintynyt siinä määrin, että voimme lukea sen seurauksista, ”Herra Sebaot, kuinka kauan olet vihastunut kansasi rukoukseen? Olet syöttänyt heille kyynelten leipää, olet juottanut heille maljoittain kyyneleitä”. (Ps 80:5,6.) Rukous muiden puolesta ei kristittyjen ensimmäinen tehtävä. Se tulee vasta, kun on ensin pyydetty vilpittömästi itselle puhdasta elämää. Sitten on järjellistä pyytää kanssaihmisille heräämistä. Kaikki, mikä itsessä murehduttaa taivaallista Isää, täytyy hylätä. Eikö hätkähdytä, että joskus rukoukset voivat loukata Jumalaa. Jopa niin, että Hän lähettää maljoittain kyyneliä juotavaksi sen sijaan, että antaisi vastauksen, jota toivon. Niin siis, veljet ja siskot, aivan heräämisen keskiössä on Jumalan läheisyys. Totisesti kaikki tarvitsevat Herraa. Ryhtykäämme nyt puhdistuneina rukoilemaan lähelle taivasta, lähelle Jumalaa.
Richard Owen Roberts