Vapahtajamme suurimpia lupauksia

[iikku]

img]https://s8.postimg.cc/vy177wq39/a_V2n_NHP9.gif[/img]

Vapahtajamme suurimpia lupauksia

on se, jonka hän antoi opetuslapsilleen ennen lähtöään Isän luokse. Hän lupasi olla heidän kanssaan joka päivä maailman loppuun asti. Siihen sisältyy lupaus hänen läsnäolonsa kestävyydestä ja jatkuvuudesta. Hän on siis opetuslastensa kanssa kaikkein ahdistavimpina ja myrskyisimpinäkin päivinä, jolloin ehkä toiset ovat heidät jättäneet. Lisäksi hän lupaa olla heidän matkassaan loppuun asti. Me tiedämme, että tämä pitää paikkansa ja että hän on kanssamme vieläpä lopustakin eteenpäin. Hän on Joosuamme, joka vie meidät kuoleman virran yli luvattuun maahan, toivomme päämäärään.


Tätä yhteyttä ja läheisyyttään hän kuvaa meille vertauksessaan viinipuusta ja sen oksista. Hän sanoo itseään totiseksi viinipuuksi ja opetuslapsiaan saman puun oksiksi. Rungon ja oksan yhteys on elimellinen ja taukoamaton - muuten oksa kuolee eikä kanna hedelmää. Oksalla ei itsellään ole mitään elämää. Se elää rungon elämästä ja voimavaroista. Yhtä välttämätön kuin oksan pysyminen rungossa on opetuslasten pysyminen Jeesuksessa. "Ilman minua", sanoo Jeesus, "ette voi mitään tehdä." "Jos te pysytte minussa, niin te kannatte paljon hedelmää." Kun olemme näin kiinteästi sidotut Kristukseen, on luonnollista, ettei vain hän liitä meitä omaan elämäänsä, vaan että mekin vedämme hänet omaan elämäämme. Me olemme tämän yhteyden välityksellä sitoneet Herran kohtaloomme - tai oikeastaan Herra on itse sitonut itsensä siihen.


Ajattele, mihin vaivoihin ja ahdistuksiin me voimme hänet mukanamme viedä. Emme voi auttaa sitä, että pakotamme hänet kasvokkain kaiken sen kanssa, mitä elämäämme sisältyy. Hän joutuu syvälle arkeemme, kiusauksiimme ja taisteluihimme. Hän joutuu näkemään meidät aivan läheltä juuri sellaisena kuin olemme. Emme voi peittää häneltä mitään.


Kuitenkaan hän ei pelästy eikä käänny takaisin nähdessään polkuni tämän päivän osuuden ja myös kaiken sen, mikä minua tulevaisuudessa odottaa. Tuntuu rohkealta sanoa, että hän on liittynyt elämässäni erityisesti siihen, mikä on ollut heikkoa ja särkynyttä. Tämä on kuitenkin totta. Kuinka rakastaen hän liikkuukaan elämäni itkunöissä, eikä hän milloinkaan ole katsellut haavojani tahtomatta sitoa ja parantaa niitä.


Hän ei pelästynyt ensimmäistenkään opetuslastensa matkaan joutumista, vaikka hekin olivat heikkoja – eivät tosin niin heikkoja kuin monet meistä. Kristus uskalsi antaa heille ruumiinsa ja verensä suuren taistelun alkuhetkinä, vaikka hän hyvin tiesi, että he kieltäisivät ja hylkäisivät hänet heti ehtoolliselta lähdettyään. Yksin kestämiensä ahdistusten ja kärsimysten jälkeen hän etsi heitä kuin ainoita ystäviään. He eivät tulleet hänen sielunsa hätään Getsemanessa. He eivät olleet mukana, kun hän kävi kuolinkamppailuaan Golgatalla. Kuitenkin hän tuli ylösnoustuaan heidän luokseen ja heidän pelkoihinsa suljettujen ovien taakse. Rakkaus sitoi hänet heidän lankeemuksiinsakin. Se ei voinut jättää heitä tielle. Hänen piti palata ja noutaa heidät uudelleen mukaansa.



Saamme siis, ystäväni, lähteä siitä, ettemme me sido häntä ahdistuksiimme ja huonoon sotaamme, vaan hän itse sitoo itsensä niihin. Jostakin syystä me olemme hyvin taipuvaisia epäilemään hänen uskollisuuttaan ja rakkauttaan. Ja niin voimme huutaa häntä avuksemme siihenkin, missä hän jo on. Siinä hän on, heikossa vaelluksessasi, haavojesi äärellä kuuntelemassa itkujasi. Kun joudut taivaltamaan pimeydessä, askeleesi kajahtavat taivaaseen asti. Et voi kätkeytyä rakkaudelta, joka rakentuu muurina elämäsi kaikille rajoille. Ystäväsi yrittää usein kantaa kanssasi edes vähän murheittesi kuormaa, vaikka hän olisi huonokin. Kuitenkaan ei kukaan voi tulla luoksemme ja olla luonamme niin kuin Kristus Jeesus, Vapahtajamme. Hän, joka kerran, ahdistuksen ja kurjuuden loppuessa, pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta, on jo nyt sitä tekemässä. Älä siis ajattele, ettei hän sinusta välitä.

N.Tuomenoksa