Hengellinen paimen johtaja
Hengellinen johtaja saa ennen kaikkea kutsumuksen Jumalalta. Hänen työnsä ei ole hänen ammattinsa, vaan hänen kutsumuksensa.
Kukaan ei voi nimittää itseään hengelliseksi johtajaksi. "Jumalan on kutsuttava hänet tähän työhön" (Heb.5:4). Tämä on periaate, jota ei voi muuttaa. Seuraava jae jatkaa sanomalla, että edes Jeesus ei asettanut itseään ylipapiksemme. Isä nimitti hänet. Jos näin on, kuinka paljon enemmän tämän pitäisi olla totta myös meistä, kutsumuksessamme.
Tänään on tragedia, että valtaosa "kristillisistä työntekijöistä" Intiassa työskentelee ansaitakseen elantonsa. Se on heille ammatti. Jumala ei ole kutsunut heitä.
"Ammatin" ja "kutsumisen" välillä on paljon eroa. Anna minun selittää, mitä tarkoitan. Oletetaan, että sairaalassa on sairas lapsi ja sairaanhoitaja huolehtii siitä 8 tuntia vuoro velvollisuudestaan. Sitten se hoitaja menee kotiin ja unohtaa kaiken siitä lapsesta. Hänen huolensa siitä lapsesta oli vain 8 tuntia. Nyt hänellä on muuta tekemistä, kuten elokuvissa käyminen ja television katselu. Hänen ei tarvitse ajatella sitä lasta uudelleen ennen kuin seuraavana päivänä, kun hän palaa töihin. Mutta tuon lapsen äiti ei tee 8 tunnin vuoroja! Hän ei voi mennä elokuviin, kun hänen lapsensa on sairas. Se on ammatin ja kutsumuksen välinen ero.
Jos sovellat tätä kuvitusta siihen, miten välität uskovista seurakunnassa, huomaat, oletko sairaanhoitaja vai äiti!
Paavali sanoi 1. Tess.2:7:ssä: "vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa;."
Paavali ei ainoastaan antanut Jumalan evankeliumia noille kristityille, vaan myös itsensä heidän elämälleen. Mikään palvelutyö, jota ei tällä tavalla tehdä, ei oikeastaan ole kristillistä palvelutyötä. Paavali palveli Jumalaa noin, koska hänellä oli kutsumus palvelutyöhön. Hän ei ottanut sitä ammattina.
On ihanaa palvella Herraa. Se on maailman hienoin asia. Mitään ihmettä ei voi verrata siihen - mutta vain jos sinua kutsutaan. Sitä ei voi pelkistää ammattiin.
Jumala kutsui minut palvelemaan Häntä (kokopäiväisesti) 6. toukokuuta 1964, kun olin upseeri Intian laivastossa. Luovutin eron pyyntöni sitten merivoimien viranomaisille. Mutta se oli kuin Mooses olisi pyytänyt faraota päästämään israelilaiset menemään! Intian laivasto ei vapauttaisi minua. Kesti kaksi vuotta ja toistuvia sovelluksia, ennen kuin he lopulta vapauttivat minut - ihmeellisesti - Jumalan täydellisessä ajassa.
Jumalan kutsuminen on tehnyt kaiken muutoksen elämässäni.
Ensinnäkin, sillä ei ole minulle nyt väliä, mitä ihmiset ajattelevat minusta tai palvelu työstäni, koska Joku Muu on Mestarini ja minun on vastattava vain Hänelle.
Toiseksi voin luottaa siihen, että Jumala seisoo rinnallani ja antaa minulle armoa aina, kun kohtaan minkä tahansa oikeuden käynnin tai opposition palvelu työssäni - ja niin tapahtuu usein.
Kolmanneksi minulle ei ole väliä, saanko rahaa vai en, ja saanko ruokaa syötäväksi vai en. Jos saan ruokaa ja rahaa, hyvin ja hyvin. Jos en saa ruokaa tai rahaa, se sopii minullekin. En voi lakata palvelemasta Herraa, vain koska en saanut rahaa tai ruokaa - koska Jumala on kutsunut minua.
En pääse eroon kutsumuksestani. En ole toimi henkilö, joka voi lopettaa työnteon, kun minulle ei makseta tai ruokita! Se on kuin äidin ja hänen lapsensa. Sairaanhoitaja lopettaa työt, jos hänen palkkaansa ei makseta yhden kuukauden. Mutta äiti ei voi koskaan lopettaa. Hän ei saa palkkaa missään tapauksessa! Ja hän huolehtii vauvastaan, vaikka hän ei saisi ruokaa tai rahaa! Näin apostolit palvelivat Herraa.
Mikä loistava asia onkaan tulla kutsutuksi Jumalalta!
Et voi koskaan tehdä Herran työtä, tapaa, jolla Jumala haluaa sinun tekevän sen, jos teet sen ammattina. Sen täytyy olla kutsumus tai ei mitään. Kaikki muut työt maailmassa voidaan tehdä ammattina. Mutta ei äidin, isän tai Herran palvelijan, ei! Kaikki nämä ovat kutsumuksen tulosta. Paavali kertoi korinttilaisille kristityille, Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Kor.4:15). Paavali oli sekä hengellinen isä että äiti laumassaan. Hän ei ollut ammatti palvelija, vaan kutsumus.
"Ottakaa tämä lapsi ja hoitakaa häntä minun edestäni, niin minä annan teille palkkanne" on se, mitä Herra on minulle sanonut (Exod.2:9). Hän sanoi niin minulle ennen kaikkea koskien omia fyysisiä lapsiani. Ja sitten Hän sanoi sen minulle myös hengellisistä lapsistani. Kun me pidämme huolta Jumalan lapsista, Hän on se, joka on vastuussa siitä, että hän antaa meille palkkamme, ei ihminen. Jos palvelemme palkalaisina, odotamme ihmisiä maksamaan meille. Mutta jos me palvelemme Herraa, niin katsokaamme Häneen, Hän yksin täyttää tarpeemmemeille tarpeemme, millä tahansa tavalla, jonka Hän näkee parhaaksi. Ja Päättäköön Hän myös, kuinka paljon meidän pitäisi saada joka kuukausi. Todellisesta Herran palvelijasta on olemassa arvokkuus.
Mutta on mahdollista, että te vanhimpana ette tunne sellaista vastuuntuntoa seurakuntanne ihmisiä kohtaan. Voit tyytyä opettamaan Raamattua joka sunnuntai. Mutta saatat saada yllätyksen, kun Jeesus tulee uudelleen ja arvioi palvelu tehtävääsi ja huomaat, että koko maallisen mukainen palvelutyösi oli vain puuta, heinää ja olkia, jotka sopivat vain palamiseen (1. Kor.3:12,13). Ajattele sitä tragediaa, joka tulee olemaan! Jos otat tämän varoituksen vakavasti nyt, se voi vähentää katumustasi Kristuksen tuomiopaikalla.
Me kaikki tulemme kokemaan jonkin verran katumusta, kun Kristus tulee jälleen, koskien tietä, jolla me elimme ja palvelimme Herraa. Mutta voimme vähentää tätä katumusta tutkimalla tapojamme ja tuomitsemalla itsemme nyt. Meidän on arvioitava palvelu työtämme ja katsottava, miltä se näyttää tuon päivän valossa.
»Ottakaa nämä lapset ja hoitakaa heitä minun edestäni», sanoo Herra, »Tuokaa heidät minun edestäni, niin minä annan teille palkkanne.» Nämä palkat eivät koske ensisijaisesti rahan ym huolta. Uskon, että Herra huolehtii maallisista tarpeistamme, koska Hän opetti meitä rukoilemaan joka päiväistä leipäämme ja Hän on säätänyt, että ne, jotka julistavat evankeliumia, elävät evankeliumista. Niin Hän pitää huolta kaikista maallisista tarpeistamme. Mutta lisäksi tulee paljon suurempi hengellinen palkkio.
Paavali kirjoitti kristityille Tessalonikassa, että he olisivat hänen kruununsa ja hänen ilonsa, kun Herra palaisi (1. Tess.2:19). Hän löysi niistä ilonsa, aivan kuten isä löytää ilonsa lapsistaan.
Vanhin (joka on hengellinen isä) tulee olemaan iloinen nähdessään, että uskovista, jotka tulivat kerran raaka-aineena seurakuntaan, on nyt tullut Jumalan miehiä. Tämä on jotain sellaista kuin ilo, joka kuva veistäjällä on, kun hän on muokannut muodottoman kiven ihmismuotoon. Hän joutui siruttamaan lohkon monta kuukautta ja vuotta ennen kuin miehen kasvot ja hahmo tulivat siitä! Se on työtä, jota Jumala on antanut meillekin. Emme saa koskaan olla tyytyväisiä siihen, että olemme vain ohjeistaneet ihmisiä oikein. Jos Kristuksen kuva ei ole tullut esiin heidän elämässään, emme ole saaneet mitään aikaan.
Maallinen isä on myös iloinen, kun hänen lapsensa voivat seistä omilla jaloillaan. Hän ei halua heidän olevan jatkuvasti riippuvaisia hänestä. Todellinen hengellinen isä on myös sellainen. Hän tekee itsestään välittämättömän - vähemmän ja vähemmän hänen hengellisten lastensa tarvitsemat, kun he kasvavat ja kypsyvät seisomaan itsenäisesti Herrassa.
Harkitse kotia, jossa on 12 lasta. Saatat ihmetellä, miten kuka tahansa äiti voi hallita kahtatoista lasta, kun vaimot kokee monesti sen vaikeaksi jopa kahden kanssa! Mutta hämmästyttävää kyllä, pitkällä tähtäimellä kahdentoista lapsen äidillä on vähemmän työtä kuin kahden lapsen äidillä! Tämä johtuu siitä, että 12- lapsen äiti kouluttaa vanhempia lapsiaan auttamaan häntä kotona. Viime kädessä lapset tekevät kaiken työn ja äiti on täysin vapaa! Tätä meidän on tehtävä myös paimenina seurakunnissa - valtuutettu Herrassa.
Mutta mitä näemme useimmissa seurakunnassa? Ylikuormitetuista pastoreista on tulossa hermo romuja, koska heidän on tehtävä kaikki itse. (Tuosta 12-lapsen äidistä tulisi myös hermoromu, jos hän joutuisi huolehtimaan kaikista lapsistaan itse.) Monet seurakunnat ovat kuin orpokoteja, joissa
Sadat vauvat makaavat lattialla, potkivat jalkojaan, itkevät ja pitävät kiinni syöttö pulloistaan. Tämä on yhden miehen ministeriön tulos. Uskovat eivät koskaan kasva aikuisiksi, koska heille ei koskaan anneta mitään vastuuta. Kristuksen ruumiissa jokaisella jäsenellä on tehtävä täytettävänä.
Jeesus opetti vain kaksitoista ihmistä, enkä usko, että kukaan ihminen pystyy käsittelemään enempää kuin tuon numeron tehokkaasti, kerrallaan. Joten tällä perusteella 120 hengen seurakunnalla pitäisi olla vähintään kymmenen pastoria, jotka huolehtivat laumasta. "Pastoreilla" en tarkoita kokopäiväisiä työntekijöitä, vaan maallisessa työssä työskenteleviä veljiä, jotka ovat saaneet lahjakkuuden paimenen sydämellä hoitamaan lampaita ja rohkaisemaan rakastamaan heitä.
Sato voi olla nykyään runsaskin. Mutta todellisia paimenia on vähän. Jos palvelet Herraa, niin olkoon se siksi, että Jumala on kutsunut sinut palvelemaan Häntä, eikä siksi, että haluat ansaita elantosi, tai ihmisen antaman kunnian tähden!
