Azusa-kadun tapahtumien perintö
Lähetetty: 07.11.2025 18:12Azusa-kadun tapahtumien perintö 
Sinulle, joka et tunne tapahtumia Azusa-kadulla Los Angelesissa vuosien 1906–1909 välillä, haluan johdannossani mainita, että nämä tapahtumat (tavallisesti kutsuttu "herätykseksi") nähdään usein helluntaiherätyksen juurina, mutta myös juurina monille meidän aikamme erilaisille karismaattisille liikkeille ja erilaisille parantamisjulistajille jne. Kuitenkin olen sitä mieltä, ettei voi asettaa ehdottomia yhtäläisyysmerkkejä sen, mitä Azusa-kadulla tapahtui, ja helluntailiikkeen välille.
Isoon osaan aikamme kristikuntaa on suoraan tai epäsuorasti vaikuttanut se, mikä alkoi juuri tapahtumilla Azusa-kadun hökkelissä. Karismaattisissa piireissä on tavallista, että viitataan Azusa-katuun, kun halutaan osoittaa siihen, missä karismaattisen liikkeen juuret ovat. Jopa paavit ovat viitanneet näihin tapahtumiin eri tavoin.
Eräs asia, joka tänä päivänä on levottomuutta herättävä ja hälyttävä, on se uudelleen orientoituminen, jonka johtajisto ja pastorit helluntailiikkeessä ovat tehneet, kun kyseessä on suhde Uskonliikkeeseen ja katoliseen kirkkoon. Siellä on meneillään ekumeniaa, joka on kaikkea muuta kuin toivottavaa. Voi hyvin miettiä sitä, onko helluntailiikkeen teologiassa jotain perintöä, joka tekee tällaiset ylilyönnit mahdollisiksi. Siksi on ehkä syytä ottaa selville vähän enemmän siitä, mitä tapahtui Azusa-kadulla 1900-luvun alussa, minkälaista hengellisyyttä esiintyi ja siellä viljeltiin, mitä julistettiin jne. Pitää miettiä sitä, minkälaista kypsää hedelmää me tänä päivänä näemme sellaisessa hengellisyydessä, jolla on juurensa tässä tapahtumassa. Mitä Azusa-kadun perintö sisältää ja mitä se oikeastaan merkitsee?
Tästä johtuen olen opiskellut joitain kirjoja, jotka käsittelevät Azusa-tapahtumia sekä helluntaiherätystä; olen myös tutkinut informaatiota eri nettisivuilla ja katsonut tunnetun videon (katso lopussa olevaa lähdeviitettä). Tässä tekstissä kokoan yhteen tosiasioita, jotka minun mielestäni ovat erityisen mielenkiintoisia, mutta myös levottomuutta herättäviä, sekä jaan omia mietiskelyjäni niistä asioista, joita olen lukenut, nähnyt ja kuullut. Olen myös tarkistuttanut tämän tekstin joillakin pastoreilla ja muilla ystävilläni.
Tämän julkaisemisen tarkoitus ei siis ole alentaa jotain, joka on ollut hyvää tässä loassa. Tarkoitus on herättää ajatuksia siitä, kuinka helposti voi tapahtua se, että viholliset kylvävät "myrkkyä" terveeseen peltoon, ja kuinka helposti lankeamme kaikenlaiseen kasvillisuuteen sellaisesta kylvöstä. Tämän tekstin ajatuksena on myös se, että vähän paremmin ymmärrämme eron terveen ja epäterveen karismaattisuuden välillä. Ja kuinka juuri epäterve karismaattisuus voi levitä ja sitten tulla kokonaan epäterveen ekumenian perustavaksi asiaksi. Minun toiveeni on myös, että henkilöt ja yhteisöt, joita epäterve karismaattisuus on värittänyt, tulevat sanoutumaan irti sellaisesta perinnöstä.
Edempänä tekstissä tuon esiin hiukan tosiasioita sekä tähän liittyviä näkökulmia. Sitten teen yhteenvedon joistain niistä kirjoista, joita olen lukenut. Lopuksi teen yhteen liittävän pohdinnan kokonaiskuvasta.
2. Joitakin tosiasioita ja näkökulmia
Charles Parham
Charles Parham oli amerikkalainen pastori ja häntä on kuvattu modernin helluntailiikkeen isäksi. Hänen isänsä oli katolinen ja äitinsä kveekari. Vuonna 1886 Parham koki pelastuksen eräässä herätyskokouksessa ja liittyi Metodistikirkkoon. Parham joutui usein riitoihin esimiestensä kanssa Metodistikirkossa siinä tahdissa, että hänen julistustaan yhä enemmän väritti Pyhitysliikkeen opit pyhityksestä, henkikasteesta ja jumalallisesta parantumisesta. Parham julisti myös sitä, että anglosaksinen kansa oli Jumalan valittu rotu.
Vuonna 1898 Parham muutti Topekaan Kansasiin, jossa Parham aloitti toimintansa nimellä Apostolinen usko. Paria vuotta myöhemmin hän aloitti raamattukoulun, jossa hän opetti, että kielilläpuhuminen oli pakollinen merkki henkikasteesta. Erään hänen saarnansa aikana (uutena vuonna 1901) oppilas Agnes Ozman aloitti puhumaan kielillä niin, että sen sanottiin olevan kiinan kieltä samanaikaisesti, kun oltiin sitä mieltä, että eräänlainen aura ympäröi hänen päätään. Kolmen kokonaisen päivän aikana hän ei pystynyt puhumaan muuta kuin kiinaa, ja kun hän yritti kirjoittaa, kynästä tuli vain kiinalaisia merkkejä. Tämä tapahtuma johti siihen käsitykseen, ettei kukaan tarvitse erityisiä kielitaitoa kyetäkseen matkustamaan maailmassa ja tekemään lähetystyötä; Jumalan Henki antaisi kaiken julistuksen sopivalla kielellä näiden raamattukoululaisten suuhun. Parhamin opetuslapset tekivät siksi lähetysmatkoja pohjaten ne hengellisiin kokemuksiinsa, mutta he epäonnistuivat täydellisesti.
Kun tutkailemme sitä, että hengellinen ilmiö kohtasi Agnes Ozmania uudenvuodenpäivänä 1901 (usein pidetty henkikasteena), on mielenkiintoista tietää, että paavi Leo XIII aikaisemmin samana päivänä pyysi "uutta helluntaita" tulemaan alas maan päälle ja 1900-luvulle. Tämä kuvataan mm. kirjassa As by a new pentecost, kirjoittanut Patti Gallagher Mansfield. Tämä voi tuntua hiukan epämiellyttävältä ajatellen sitä rajoja ylittävää karismaattista ekumeniaa, jonka nyt meidän aikanamme näemme kypsänä hedelmänä mm. Azusa-kadun tapahtumista, ekumeniaa, joka etsiytyy juuri takaisin paavin helmaan! Oliko tämä juuri se, joka oli Azusa-herätyksen oikea tarkoitus? Kuka/mikä oli siinä tapauksessa tapahtuman takana? Nämä ovat kysymyksiä, joita jokaisen tosi kristityn pitäisi asettaa itselleen.
Vuonna 1907 Parham pidätettiin syytettynä sodomiasta (hänellä oli luultavasti ollut seksuaalista kanssakäymistä erään nuoremman miehen kanssa). Häntä ei koskaan tuomittu tuomioistuimessa, mutta hänen maineensa oli vahingoittunut ja hän sai lähteä oman liikkeensä Apostolic Faith Movement (Apostolinen uskon liike) johdosta.
(Katso Dictionary of Pentecostal and Charismatic Movements
sekä Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/Charles_Fox_Parham )
PParhamin katsotaan myös antaneen ääneen sanotun tukensa Ku Klux Klanille (hänestä tuli jäsen vuonna 1910 joidenkin kirjoittajien mukaan). Viimeiset vuotensa Parham omisti eskatologisille spekulaatioille. Hän kuoli vuonna 1929 55-vuotiaana. Tätä Charles Parhamia ovat Rick Joyner ja useat muut kutsuneet "todelliseksi hengelliseksi nykyisen helluntailiikkeen isäksi".
William Seymour
William Seymour oli afroamerikkalainen pastori, joka oli keulahahmo Azusa-kadun tapahtumissa. Minun mielestäni siksi voi olla hyvä tuntea jotain hänen taustastaan; siellä on asioita, jotka voivat selittää hänen suuntautumistaan, mutta myös asioita, jotka herättävät mietittävää.
William Seymour kasvoi katolisessa perheessä. Joskus 1890-lopussa Seymour koki henkilökohtaisen kääntymyksen metodistikirkossa. Sitten hän tuli kontaktiin "Pyhitysliikkeen" kanssa ja koki nk. "pyhityskokemuksen" (englanniksi "Second Blessing"), jonka ymmärrettiin olevan kokemus pelastuskokemuksen jälkeen, mutta ennen henkikastetta (enemmän tietoa tästä edempänä tekstissä kohdassa "Second blessing/Toinen siunaus").
Vuonna 1904 William Seymour muutti Houstoniin Texasiin, jossa hän vuonna 1905 vieraili herätyskampanjassa, jota Charles Parham (katso yltä) piti. Kun Parham aloitti 10-viikkoisen raamattukurssin Houstonissa tammikuussa 1906, aloitti Seymour siellä. Kurssi käsitteli etupäässä henkikastetta sitä seuraavine kielillä puhumisineen henkikasteen pakollisena merkkinä. Voi olla tarpeen noteerata se, että Azusa-herätys alkoi heti sen jälkeen, kun Seymour oli käynyt Parhamin raamattukoulua, ja on ilmeistä, että Seymour inspiroitui kovin oppimisestaan Parhamilta.
Vähän aikaa ennen kuin toiminta alkoi Azusa-kadun hökkelissä, Seymour osallistuin kokouksiin, joita pidettiin eräässä kodissa North Bonnie Brae-kadulla Los Angelesin keskustassa. Paljon ihmisiä tuli näihin kokouksiin ja kodista tuli sen takia pian liian pieni. 12 huhtikuuta 1906 Seymour itse sai henkikasteen ja kielilläpuhumisen kokemuksen. 13 huhtikuuta kokoukset siirrettiin tyhjään huoneistoon Azusa-kadulla. Toimintaan sisältyi aloittaa Charles Parhamin liikkeessä nimeltään "Apostolisen uskon liike". Intensiivisin periodi jatkui kolme ja puoli vuotta, ja kokouksia pidettiin seitsemänä päivänä viikossa, useita kertoja päivässä. Tästä herätyksestä tuli myös lähtölaukaus sille, jota aloitettiin kutsumaan helluntaiherätykseksi ja helluntailiikkeeksi. Uusia seurakuntia syntyi kuitenkin hajaantumisen hedelmänä. Jo vuonna 1906 useat johtajat jättivät Azusa-kadun seurakunnan muodostaakseen omia seurakuntiaan.
Henkikasteesta kielillä puhumisineen pakollisena sitä seuraavana merkkinä tuli kantava idea myös helluntaiherätyksessä. Juuri tämä idea oli liikkeen erityisleima, jonka 1900-luvulla tunnettu brittiläinen helluntaijulistaja Donald Gee vahvisti puheessaan, jonka hän piti Maailman helluntaikonferenssissa Tukholmassa 1955 (katso kirjoitelmaa Världspingstkonferensen i Stockholm den 13-20 juni 1955, sivu 67).
William Seymour jatkoi pastorina kuolemaansa asti. Hän kuoli sydänkohtaukseen 1922 52-vuotiaana.
Raiteelta suistumista Azusa-kadulla
Tapahtumat Azusa-kadulla vetivät uteliasta väkeä kaikkialta maailmasta. Sinne tuli etsijöitä ja vierailijoita. Jopa hypnotisoijia ja erilaisia spiritualisteja houkuteltiin sinne. Aikaa myöten kehitys suistui niin paljon raiteiltaan, että William Seymour kirjoitti Charles Parhamille ja pyysi häneltä neuvoa ja pyysi häntä tulemaan Los Angelesiin. Kun Parham saapui, kauhistui hän sitä, minkä näki. Hypnotisoijat ja spiritualistit näyttivät ottaneen paikan valtaansa. Tämä johti melko pian eripuraan Seymourin ja Parhamin välillä. Parham aloitti silloin oman seurakuntansa hiukan kauempana samalla kadulla ja houkutteli sinne osan Seymourin seurakunnan jäsenistä.
Monet eri todistukset puhuvat yksiselitteisesti siitä, että Azusa-herätyksessä sellaiset ilmaukset/ilmiöt olivat tavallisia, jotka ovat erilaisille tämän päivän epäterveille karismaattisille liikkeille tyypillisiä. Kaaduttiin, vapistiin, huudettiin kovalla äänellä jne. Videossa Herätys Azusa-kadulla (Väckelsen på Azusa street) kerrotaan nuoresta pojasta, joka koki Azusa-kadun kokouksissa väristyksiä selkärangassaan, kuinka karvat nousivat pystyyn käsivarsissa, kuinka "voiman" aallot huuhtoivat koko huoneiston läpi ja että kaikki vapisivat.
"Catch the fire"/ota osasi tulesta
Monet matkustivat Azusa-kadulle kaikkialta maailmasta saadakseen tulta ("catch the fire") – niin kuin sanonta kuului. Tämän koettiin olevan erityinen "voitelu", josta pystyi ottamaan osansa ja jonka sitten saattoi "ottaa mukaan kotiinsa" levitettäväksi omalla paikkakunnalla omassa maassa. Tapahtui myös niin, että "voitelu" Azusa-kadulta levisi kaikkialle maailmaan – myös Ruotsiin. Merkki tälle voitelulle oli silloin ennen kaikkea kielilläpuhuminen. Kielilläpuhuminen oli tärkein mielenkiinnon kohde, voidaan sanoa.
Nälkä saada "enemmän Jumalaa"
Kun lukee tapahtumista Azusa-kadulla, on silmiinpistävää, kuinka ihmiset, joilla oli nälkä kokea "enemmän Jumalaa" etsiytyivät tyydyttämään nälkänsä niissä hengellisissä kokemuksissa, jotka olivat tyypillisiä tapahtumille. Mutta silloin ajattelen Raamatun sanomaa siitä, että Jumalan Sana ravitsee meidät eivätkä hengelliset kokemukset. Jos tämä tärkeä osa ohitetaan terveessä kristillisessä uskossa, tulevat hengelliset kokemukset luultavasti johtamaan harhaan.
"Uudelleen asettaminen/Myöhempi sade"
Azusa-kadun tapahtumista kertovissa kirjoituksissa on tyypillistä, että sitä teologiaa, joka oli perustana kehitykselle, leimasi voimakkaasti Restorationismi (tarkoittaa suunnilleen "ennallistamisen oppia") ja Myöhempi Sade (oppi "lopunaikojen suuresta herätyksestä", "syyssateesta"). Uskottiin, että Jeesuksen paluun ja Hänen ylöstempauksensa aika oli hyvin lähellä. Ja uskottiin, että seurakunta täytyy saattaa ennalleen alkuperäiseen voimaan ja kirkkauteen ennen kuin Jeesus voisi kohdata morsiamensa. Siksi oltiin sitä mieltä, että Azusa-kadun hengenvuodatus oli välttämätön "myöhempi sade/myöhäissade", siis se valtava hengenvuodatus, jonka oletettiin edeltävän Jeesuksen paluuta ja ylöstempausta. Tällaista oli tulkinta mm. profetioista Jooelin kirjassa Vanhassa Testamentissa. Haluttiin nähdä Kuningaskunta perustettuna tässä ja nyt – ENNEN Kuninkaan/Jeesuksen paluuta! Tämä on suurin piirtein sama eskatologinen näky, joka kukoistaa Uskonliikkeessä, Profeettaliikkeessä, Toronto-hengellisyydessä sekä suuressa osassa muuta karismaattista kristikuntaa tänä päivänä. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, että tämä näky myös käy yksiin sekä Uusi Aika-liikkeen, että katolisen kirkon kanssa. Katso mm. https://bibelfokus.se/joel sekä https://bibelfokus.se/ekumenik_med_newage (tekstit ruotsiksi).
"Toinen siunaus"
Ennen tapahtumia Azusa-kadulla USA:ssa oli liike, joka julisti nk. "Toista siunausta". Tämä "pyhityskokemus" tarkoitti, että pelastuksensa jälkeen uskova saattoi kokea nk. "pyhittämisen/engl. sanctification", pyhittämisen, joka tekisi uskovista "pyhimyksiä" ja sitä myöten kokonaan synnistä vapautettuja jo tällä puolen iankaikkisuutta. William Seymour oli sitä mieltä, että hänellä oli ollut sellainen kokemus ja hänellä siksi oli mukanaan julistus Toisesta siunauksesta Azusa-kadun herätyksessä. Tämän pyhityskokemuksen sanottiin olevan edellytys saada kokea "Kolmas siunaus", joka siis oli henkikaste.
Toinen siunaus on oppi siitä, että meistä voi tulla synnittömiä/vanhurskaita itsessämme tässä ja nyt, mikä ei pidä yhtä Raamatun opetuksen kanssa, joka sen sijaan osoittaa sen, että meidät JULISTETAAN vanhurskaiksi tässä ja nyt. Jokainen rehellinen kristitty ymmärtää, että Raamatun opetus tästä on sekä enemmän todellisuuteen ankkuroitunut ja levollisempi kuin opetus toisesta siunauksesta. Toinen siunaus-oppi on jotain, mikä muistuttaa Uskonliikkeen julistusta siitä, että meistä tulee vanhurskaita, kun me uudestisynnymme. Pyhitys nähdään kertaluontoisena tapahtumana sen sijaan, että se olisi elämän pituinen vaellus kuten juutalaisten 40-vuotinen vaellus erämaassa.
Herätys Walesissa --> "kypsyyttä" Intiassa --> täyttä kukoistusta Los Angelesissa
Monet Los Angelesin kristityistä olivat ihastuneita ja kiinnostuneita siitä herätystapahtumasta, joka oli puhjennut Walesissa vuosina 1904–1905 nuoren Evan Roberts-nimisen saarnaajan johdolla. Raportit siitä olivat tulleet kaupunkiin. Baptistipastori Joseph Smale vieraili Walesissa 1905 inspiroituakseen tästä herätyksestä. Käyntinsä jälkeen hän alkoi saarnata Hengen manifestaatioista, mikä johti siihen, että kirkko, jossa hän työskenteli, jakautui kahteen ryhmään. Smale erosi pastorin tehtävästä ja aloitti sen sijaan "Uusi testamentti-seurakunnan", johon hän otti mukaansa ne, jotka tukivat uutta suuntausta. Tästä uudesta seurakunnasta tuli jotain, mikä edelsi Azusa-kadun tapahtumia.
Pastori Frank Bartleman oli yksi Azusa-kadun keulahahmoista. Hän mainitsee kirjassaan, Kuinka Helluntaituli lankesi Los Angelesissa, että Azusa-kadun herätys oli peräisin Walesin herätyksestä, mutta että se matkallaan Los Angelesiin oli kulkenut Intian kautta ja "kehittynyt siellä edelleen". Hän kuvailee kirjassaan, kuinka tämä herätys ilmeni nuorten tyttöjen joukossa Ramabaisin missiossa Intiassa. Lue tämä tarkoin, sillä siellä oli ilmiöitä, jotka ovat hyvin huomionarvoisia ja levottomuutta herättäviä!
Sitaatti:
"Nuorten tyttöjen joukossa Ramabaisin missiossa Jumalan Henki vaikutti aivan ihmeellisellä tavalla. Ensin he tulivat niin kauheaan syntiensä katumukseen, että he löivät itseään. Sen jälkeen, kun he olivat saaneet rauhan Jumalan kanssa, tuli ilosta niin ylivuotavaa, että he hyppivät ylös ja alas tuntikausia kerrallaan, tuntematta pienintäkään väsymystä, mieluummin näytti siltä, kuin he vahvistuivat siitä. He huusivat, sillä tuntui siltä, että he paloivat. Jotkut kaatuivat maahan, kun he näkivät suuren valon kulkevan heidän ohitseen. Tämä tuli poltti pois ylpeyden, vihan, maailmanrakkauden, itsekkyyden ja epäpuhtauden. He eivät nukkuneet eivätkä syöneet ennen kuin pelastus ja voitto oli saavutettu. Sen jälkeen, kun he olivat täyttyneet Pyhällä Hengellä, oli ilo niin suurta, etteivät he kahden tai kolmen päivän aikana tunteneet mitään tarvetta saada ruokaa. Kaksikymmentä tyttöä tuli hurmioon yhdellä kertaa ja he makasivat tiedottomina sen suhteen, mitä tulee ajalliseen elämään, jotkut kolme tuntia ja toiset jopa kolme tai neljä vuorokautta. He lauloivat, kieriskelivät ympäriinsä, taputtivat käsiään tai istuivat aivan hiljaa. Palattuaan normaaliin tietoisuuteen, he kertoivat, että taivaassa he olivat nähneet suuren valkoisen valtaistuimen ja joukon valkoisiin, pitkähelmaisiin pukuihin pukeutuneina ja kirkkauden, joka heille oli melkein sietämätöntä. Koko laitos oli pian hengellisesti puhuen liekeissä. Koulu täytyi peruuttaa. He unohtivat kirjaimellisesti sekä syödä että nukkua. Kaikki päivät ja yöt vietettiin rukouksessa. Henki lankesi eräänä yönä erään tytön päälle, joka oli Henkeä etsinyt. Nähdessään tytön aivan tulen ympäröimänä, hänen kaverinsa kiirehti hakemaan sangollisen vettä ja heitti sen hänen päälleen. Ei mennyt tuntiakaan, kun melkein kaikki tytöt suuressa laitoksessa itkivät rukouksessa tunnustaen syntejään. Monet tytöistä olivat pukeutuneet ihanaan, yliluonnolliseen valonhohteeseen.
Spontaani laulunkirjoittamisen kyky oli luonteenomaista monille heistä, jotka olivat mukana Intian herätyksessä. Kara Kampissa näytettiin, pienempien tyttöjen joukolle, jotka olivat kokoontuneet rukoukseen, tauluja Jeesuksen elämästä; ne olivat tuotu yliluonnollisella tavalla eräälle seinälle. Hahmot olivat liikkuvia ja erivärisiä. Jokainen taulu kesti kahdesta kymmeneen minuuttiin. Taulu katosi niin hitaasti ja sitten tuli toinen. Tätä jatkui kokonaiset kaksitoista tuntia. Eivätkä ainoastaan lapset, vaan myös lähetyssaarnaajat, maassa syntyneet kristityt ja jotkut pakanat tulivat katsomaan tätä ihmeellistä ilmiötä. Tällä oli mahtava vaikutus ja se vaikutti olennaiselta osaltaan siihen, että kivikovat sydämet murskaantuivat."
Sitaatti loppuu
Koettelemisen puuttuminen
Mikä on silmiinpistävää kaikissa niissä teksteissä, joita olen ottanut tähän, on sen informaation puuttuminen, että harrastettiin koettelemista. Ei sanota sanaakaan siitä, että koeteltiin se, mikä oli Jumalasta ja mikä mahdollisesti ei sitä ollut. Tuohon aikaan oli valtavaa herätyksen, hengenvuodatuksen ja Jumalan vaikutuksen odotusta, ja oli toisin sanoen täysin avointa harhaopeille/harhahengille ottaa näyttämö hallintaansa. Luulen siksi, että on hyvin todennäköistä, että harhahenget tulivat jo varhain Azusa-tapahtumiin (ja ehkä suorastaan sitä oli jo alussa ja se kuljetti kaikkea eteenpäin), sillä näiden vaikutuksen näkee sekä opissa, ajatuskuluissa, manifestaatioissa ja siinä hajaannuksessa, joka itse asiassa aiheutettiin kristikunnassa. On melko ilmeistä, että samat harhahenget ovat sittemmin soluttautuneet kristikuntaan myöhemmin, minkä näemme esimerkiksi karismaattisessa liikkeessä, Torontossa, Pensacolassa, Lakelandissa, Bethel Churchissa, jne.
Yksi esimerkki koettelemisen puutteesta oli se, mikä tapahtui norjalaisen julistajan Thomas Ball Barratin "henkikasteessa" lokakuussa 1906 New Yorkissa. Hän todisti itse, että hän siinä tilanteessa huusi niin kovaa kielillä, että 10 000 ihmistä olisi voinut kuulla häntä. Hän oli myös sitä mieltä, että ne kielet, mitkä hän silloin sai, olivat julistusta 7–8 eri kielellä. Hän itse arvioi kielten olleen eri kieliä ja hän päätteli sen siitä, että siinä oli koko joukko erilaisia äännähdyksiä. Se, mikä tiedetään, oli, että läsnä oli vain 15 henkilöä eikä ollut ketään näistä 15:sta, jotka olisivat pystyneet tulkitsemaan 7–8 eri kieltä. Kielten selittämistä ei siis tapahtunut, ja kuinka silloin saatettiin sanoa, että se oli julistusta eri kielillä, sitä voi vain mietiskellä. Barratt kertoi myös, että hän kaatui lattialle ja makasi siellä ja sekä lauloi, puhui kielillä, että rukoili klo 4: ään asti aamulla. Hän koki sen niin kuin rautakäsi olisi laitettu hänen suunsa päälle ja että tämä johti hänen puhettaan. Toisin sanoen kyse oli kontrolloimattomasta, pakotetusta käytöksestä, johon hän ei pystynyt vaikuttamaan omin voimin. Jollakin pakottavalla voimalla oli kontrolli häneen. Mitään koettelemista kokemuksista ei tehty. Kukaan ei kyseenalaistanut sitä, oliko tämä jotain Jumalalta vai oliko se hurmahenkisyyttä/ psykologisia ilmiöitä tai suorastaan harhahenkien työtä. He vain kritiikittöminä pitivät tätä Jumalalta tulleena. (Vapaasti siitä, mitä kerrotaan kirjassa The early years of the tongues movement / Kielilläpuhumisen liikkeen varhaiset vuodet, kirjoittanut G. H. Lang).
Jos vertaamme Barrattin kokemuksia siihen, mitä voimme löytää Raamatusta, niin nämä muistuttavat enemmän demonien työltä kuin Jumalan Hengeltä. Tämän voidaan käsittää olevan kova tuomio, mutta jos halutaan etsiä selitystä Raamatusta, niin se on kohtuullisin. Demonien vaikutus ihmisiin on pakottavaa ja kovat huudot ovat kuvaavia merkkejä. Jumalan Henki sitä vastoin, tulee rauhana ja eikä ole pakottavaa. Se, joka saa lahjan puhua kielillä tai profetoida jne. on itse tämän herra ja voi kontrolloidulla tavalla lopettaa kielilläpuhumisen ja profetian, jos niin halutaan. Jumala on rauhan ja järjestyksen Jumala! Siitä mitä se sitten oli, mitä Barratt koki, en voi varmuudella sanoa mitään.
3. Vaikutelmia kirjasta "They told me their stories" (He kertoivat tarinansa)
Tämä kirja on yhteenveto todistuksista, joita ovat antaneet henkilöt, joiden on sanottu olleen Azusa-kadun tapahtumissa. Se ilmestyi ensi kertaa kaksi vuotta ennen Lakelandin vuoden 2008 tapahtumia, kun odotukset "kolmannesta helluntaista" olivat erittäin suuria. Tämä mm. riippuen siitä, että William Seymour joskus vuonna 1909 tai 1910 profetoi, että tulisi uusi helluntaiherätys 100 vuoden päästä. Charles Parhamin sanotaan profetoineen samasta asiasta, mahdollisesti Seymourin (kirjan sivulla 58) jälkeen. Ehkä kirjan tarkoitus on ollut inhimillinen yritys puhaltaa elämää sellaiseen uuteen "helluntaiherätykseen"? Lukiessani läpi kirjaa, minua monta kertaa vaivasi ajatus siitä, että monet kertomuksista enemmän tai vähemmän ehkä ovat keksittyjä.
Uskomattomia parantumisia
Kirja on täynnä kertomuksia ihmeellisistä parantumisista, paljon merkillisemmistä parantumisista kuin mitä me voimme lukea Raamatusta ja mistä milloinkaan olen lukenut/kuullut. Amputoitu jalka kasvaa tilalle, katkaistut sormet kasvavat uudelleen, mädäntynyt ien tulee terveeksi sekä uusia hampaita kasvaa suoraan tilalle. Tämä saa minut uskomaan, että nämä kertomukset eivät ole tosia. En missään muissa teksteissä Azusa-kadun tapahtumista ole lukenut sellaisista ihmeistä. Sitä paitsi parantumisesta ei kirjoiteta melkein mitään ollenkaan muissa lähteissä, joita olen lukenut. Azusa-kadulla olivat henkikaste ja kielilläpuhuminen keskiössä, mitä voin nähdä muista teksteistä.
Itsensä suosittelua
EEpämiellyttävä asia kirjassa They told me their stories on, että se suosittelee itseään ja että se korotettaan samalle tasolle Jumalan Sanan kanssa, koska siinä ilmaistaan, että Jumala on ollut mukana yhtenä kirjoittajista. Sellaisilla lausunnoilla halutaan siirtää syrjään kaikki mahdollisuudet kriittiseen tarkasteluun. On myös epämiellyttävää, että kaikkia todistajia Azusa-kadulta, joista kirja kertoo, kutsutaan "pyhimyksiksi".
"Shekina kirkkaus"
Se, mikä on keskeisintä koko kirjassa, ei ole Jeesus vaan nk. "Shekina kirkkaus" (englanniksi "Shekina glory"), jotain, minkä sanottiin olevan Jumalan läsnäoloa sumupilvessä (ja joskus tulenliekeissä), ja jota saattoi sekä ottaa päällensä, että hengittää sisään. Tästä Shekina glory (kirkkaudesta) puhutaan koko ajan kirjassa, ja se on tärkein syy siihen, että saattoi tapahtua kaikkia parantumisia ja ihmeitä. Ilman Shekina-kirkkautta ei tapahtunut mitään suurempia ihmeitä. Kirjassa kerrotaan myös siitä, että osa "leikki" tämän sumupilven kanssa, joskus sellaisia leikkejä kuten esim. kuurupiiloa. Kun Shekina-kirkkaus lähti Azusa-kadulta, niin myös herätys lakkasi, kirjoittajat kertovat. On merkillistä, että tätä sumupilveä ei mainita ainoatakaan kertaa muissa teksteissä, joita olen lukenut Azusasta.
"Shekina kirkkauden" sanotaan kirjassa olleen ainutlaatuista Azusa-kadun herätyksessä, ja sanotaan myös, että se tulee takaisin siihen herätykseen, jonka William Seymour profetoi tulevan 100 vuoden sisään, ts. vuonna 2009 tai 2010 (sivulla 58). Minun ajatukseni menee tapahtumaan Lakelandissa 2008, joka siis erittäin lyhyen ajan (noin 3 kuukauden) kuluessa löi voimakkaasti läpi koko maailmassa, vaikkakin epämiellyttävänä sellaisena. Mutta minä saan myös Lakeland-tunteen Azusa-kadun tapahtumasta, kun luen tätä kirjaa.
Viime aikoina olen nähnyt ilmenevän jotain samanlaista Bethel Churchissä USA:ssa, jossa Bill Johnson on pastorina seurakunnassa, joka kuuluu Toronto-hengellisyyteen. Siellä sitä kutsutaan nimellä "Glory cloud" (kirkkauden pilvi). Kun etsii Googlesta sanoilla "Shekina glory" tai "Glory cloud", niin saa esiin joukon osumia, jotka näyttävät tämän olevan jotain sellaista, jota esiintyy melkein siellä sun täällä karismaattisessa kristikunnassa.
Piti laatikkoa päänsä päällä
Monta kertaa kirjassa puhutaan eräästä laatikosta, jota William Seymour piti päänsä päällä ja se oli se paikka, mistä hän haki voimaa. Hän saattoi joskus istua liikkumattomana laatikko päänsä päällä noin tunnin ladatakseen hengellistä voimaa tähän laatikkoon, muutamien kirjan kertomusten mukaan. Kun hän sitten tuli ulos laatikosta, hän pystyi tekemään mitä sensaatiomaisempia ihmeitä. Sama laatikko mainitaan Frank Bartlemanin kirjassa, joten tämä laatikkoasia on kai siten vahvistettu jonakin sellaisena asiana, joka todella tapahtui – mutta joka oli valtavan erikoista. Videossa Väckelsen på Azusa-street (Azusa-kadun herätys/ ei suomennosta) mainitaan myös tämä laatikko, ja siinä tulee esiin myös se, että saarnatuoli oli rakennettu kahdesta päällekkäisestä laatikosta ja siihen ylempään Seymour pisti päänsä joinakin hetkinä kokouksen aikana. Tämä on mahdollisesti uskottavin selitys. Kirjassa They told me their storiessaa kuitenkin sen vaikutelman, että Seymour käytti erillistä (irrallista) laatikkoa, aivan kuin hattuna.
Parantuminen ja kokemukset keskeisiä
Parantumiset ovat aivan keskeisiä koko kirjassa They told me their stories. Ehkä se on tietoista mukauttamista puhuttelemaan tämän päivän kristikuntaa, joka on uskomattoman keskittynyt parantumisihmeisiin. Raamatun evankeliumi ei nouse esiin yhtään ainoaa kertaa kirjassa. Myös muista manifestaatioista Azusa-kadulla puhutaan tuon tuostakin. Oli esim. hyvin tavallista, että esiintyi spontaania tanssia, erityisesti vastauksena parantumisihmeeseen. Sekä esirukoilija että "potilas" saattoivat pyörähdellä yhdessä tanssien. Ei koskaan tule esiin se, että parantuneet ihmiset polvistuisivat maahan kunnioituksessa ja nöyryydessä Jumalan edessä. Kirjoittajien mukaan reaktio oli lähes aina huuto, kiljuminen, tanssi ja hyppiminen jne. Monet kaatuivat lattialle ja vapisivat "Jumalan voimasta". Nämä manifestaatiot ja ihmeet olivat suuressa määrin perusta kaikkeen julistukseen Azusa-kadulla. Tavallinen saarna Jumalan Sanasta näyttää olleen epätavallista, mitä myös muut tekstit tukevat.
Muita "hengellisiä" kokemuksia, joita kirja kuvaa, ovat lämmön ja sähkön tunteet, nauru ja vapinat. Tämä mainitaan myös Frank Bartlemanin kirjassa.
"Työpaja"
Kirja kutsuu Azusa-kadun herätystä englanniksi nimellä "hands-on workshop", jossa sai mahdollisuuden "opetella kuinka" ihmisiä parannetaan jne. Siis metodisuuntautunutta kristinuskoa. Tämän vahvistaa epäsuorasti se, että monet matkustivat maan kaikista ääristä ottaakseen osaa siihen, mitä Azusa-kadulla tarjoiltiin. Tämä on tarkalleen sitä, mitä on myös tapahtunut nk. "herätyksissä" esim. Torontossa, Pensacolassa ja Lakelandissa. Ihmiset matkustivat sinne "oppiakseen" ja "noutaakseen kotiin". Samasta syystä monet tänäänkin matkustavat Bill Johnsonin Bethel Churchiin Reddingissä Kaliforniassa. En voi nähdä tätä raamatullisena suhtautumistapana todelliseen herätykseen ja Jumalan Henkeen. Kaikki metodisuuntautunut kristinusko on väärää kristinuskoa; se sisältää uskon, joka hakee voimansa Tiedon puusta!
Kirja antaa voimakkaan tunteen siitä, että kaikki paranivat ja siitä, että herätyksessä työskennelleitten mielestä oli "hauskaa" parantaa. Heittäydyttiin jokaisen henkilön luo, joka tuli huoneistoon, ei kysyen sitä, halusivatko he pelastua vaan kysyttiin: "haluatko parantua?" Tämä muistuttaa mm. sitä "street healing" -ilmiötä (katuparantaminen), josta on tullut yhä tavallisempaa Ruotsissa.
Kirja They told me their stories sanoo, että Jumala “asettui asumaan" Azusa-kadun huoneistoon. Mutta muista, että me kristityt olemme Jumalan temppeli tänään, ainakin mitä apostoli Paavali kirjoitti. Jumala ei enää tee asumusta rakennuksiin.
Kirjasta luemme sen, että Azusa-kadun tapahtumat muuttivat koko kristikunnan suunnan, ja siitä voin olla samaa mieltä. Tässä tapahtumassa kristikunta alkoi yhä enemmän uskoa, että Jumala erityisellä tavalla voi vallata eri paikkoja ja voimakkaita persoonia ja että tämä "voitelu" voidaan siirtää ja hakea ja ottaa mukaan kotiin. Mutta Raamatusta en näe mitään muuta voitelua meille kristityille kuin raamatullisen henkikasteen. Tätä ei tarvitse mennä hakemaan Atlantin yli kotiin. Riittää rukoilla Jumalalta Pyhää Henkeä, niin me saamme osamme Hänestä (Luuk 11:13). Pietari sanoi myös ensimmäisenä helluntaipäivänä, että ehto "Pyhän Hengen saamiseen lahjana" oli kääntymys ja kaste (Apt. 2:38). Joten oletettavasti ei tarvitse matkustaa USA:han hakemaan Henkeä kotiin tai että täytyy "taistella itsensä läpi" saadakseen henkikasteen.
Kun lyhyesti kokoan yhteen vaikutelmani kirjasta They told me their stories, niin minun on vaikea uskoa, että kaikki kirjassa on totta ja siitä siinä tapauksessa Azusan puolestapuhujat tulevat iloitsemaan paljon, luulen niin. Mutta kirja ottaa myös esiin muita epämiellyttäviä asioita, jotka vahvistetaan muissa teksteissä ja se huolestuttaa minua paljon.
Sitten kannattanee mainita, että kirjan eri kirjoittajien välille syntyi konflikti kirjan ilmestyessä. Tämä hedelmä kannattaa ottaa huomioon.
Nämä olivat minun vaikutelmiani kirjasta They told me their stories (He kertoivat tarinansa).
Sinulle, joka et tunne tapahtumia Azusa-kadulla Los Angelesissa vuosien 1906–1909 välillä, haluan johdannossani mainita, että nämä tapahtumat (tavallisesti kutsuttu "herätykseksi") nähdään usein helluntaiherätyksen juurina, mutta myös juurina monille meidän aikamme erilaisille karismaattisille liikkeille ja erilaisille parantamisjulistajille jne. Kuitenkin olen sitä mieltä, ettei voi asettaa ehdottomia yhtäläisyysmerkkejä sen, mitä Azusa-kadulla tapahtui, ja helluntailiikkeen välille.
Isoon osaan aikamme kristikuntaa on suoraan tai epäsuorasti vaikuttanut se, mikä alkoi juuri tapahtumilla Azusa-kadun hökkelissä. Karismaattisissa piireissä on tavallista, että viitataan Azusa-katuun, kun halutaan osoittaa siihen, missä karismaattisen liikkeen juuret ovat. Jopa paavit ovat viitanneet näihin tapahtumiin eri tavoin.
Eräs asia, joka tänä päivänä on levottomuutta herättävä ja hälyttävä, on se uudelleen orientoituminen, jonka johtajisto ja pastorit helluntailiikkeessä ovat tehneet, kun kyseessä on suhde Uskonliikkeeseen ja katoliseen kirkkoon. Siellä on meneillään ekumeniaa, joka on kaikkea muuta kuin toivottavaa. Voi hyvin miettiä sitä, onko helluntailiikkeen teologiassa jotain perintöä, joka tekee tällaiset ylilyönnit mahdollisiksi. Siksi on ehkä syytä ottaa selville vähän enemmän siitä, mitä tapahtui Azusa-kadulla 1900-luvun alussa, minkälaista hengellisyyttä esiintyi ja siellä viljeltiin, mitä julistettiin jne. Pitää miettiä sitä, minkälaista kypsää hedelmää me tänä päivänä näemme sellaisessa hengellisyydessä, jolla on juurensa tässä tapahtumassa. Mitä Azusa-kadun perintö sisältää ja mitä se oikeastaan merkitsee?
Tästä johtuen olen opiskellut joitain kirjoja, jotka käsittelevät Azusa-tapahtumia sekä helluntaiherätystä; olen myös tutkinut informaatiota eri nettisivuilla ja katsonut tunnetun videon (katso lopussa olevaa lähdeviitettä). Tässä tekstissä kokoan yhteen tosiasioita, jotka minun mielestäni ovat erityisen mielenkiintoisia, mutta myös levottomuutta herättäviä, sekä jaan omia mietiskelyjäni niistä asioista, joita olen lukenut, nähnyt ja kuullut. Olen myös tarkistuttanut tämän tekstin joillakin pastoreilla ja muilla ystävilläni.
Tämän julkaisemisen tarkoitus ei siis ole alentaa jotain, joka on ollut hyvää tässä loassa. Tarkoitus on herättää ajatuksia siitä, kuinka helposti voi tapahtua se, että viholliset kylvävät "myrkkyä" terveeseen peltoon, ja kuinka helposti lankeamme kaikenlaiseen kasvillisuuteen sellaisesta kylvöstä. Tämän tekstin ajatuksena on myös se, että vähän paremmin ymmärrämme eron terveen ja epäterveen karismaattisuuden välillä. Ja kuinka juuri epäterve karismaattisuus voi levitä ja sitten tulla kokonaan epäterveen ekumenian perustavaksi asiaksi. Minun toiveeni on myös, että henkilöt ja yhteisöt, joita epäterve karismaattisuus on värittänyt, tulevat sanoutumaan irti sellaisesta perinnöstä.
Edempänä tekstissä tuon esiin hiukan tosiasioita sekä tähän liittyviä näkökulmia. Sitten teen yhteenvedon joistain niistä kirjoista, joita olen lukenut. Lopuksi teen yhteen liittävän pohdinnan kokonaiskuvasta.
2. Joitakin tosiasioita ja näkökulmia
Charles Parham
Charles Parham oli amerikkalainen pastori ja häntä on kuvattu modernin helluntailiikkeen isäksi. Hänen isänsä oli katolinen ja äitinsä kveekari. Vuonna 1886 Parham koki pelastuksen eräässä herätyskokouksessa ja liittyi Metodistikirkkoon. Parham joutui usein riitoihin esimiestensä kanssa Metodistikirkossa siinä tahdissa, että hänen julistustaan yhä enemmän väritti Pyhitysliikkeen opit pyhityksestä, henkikasteesta ja jumalallisesta parantumisesta. Parham julisti myös sitä, että anglosaksinen kansa oli Jumalan valittu rotu.
Vuonna 1898 Parham muutti Topekaan Kansasiin, jossa Parham aloitti toimintansa nimellä Apostolinen usko. Paria vuotta myöhemmin hän aloitti raamattukoulun, jossa hän opetti, että kielilläpuhuminen oli pakollinen merkki henkikasteesta. Erään hänen saarnansa aikana (uutena vuonna 1901) oppilas Agnes Ozman aloitti puhumaan kielillä niin, että sen sanottiin olevan kiinan kieltä samanaikaisesti, kun oltiin sitä mieltä, että eräänlainen aura ympäröi hänen päätään. Kolmen kokonaisen päivän aikana hän ei pystynyt puhumaan muuta kuin kiinaa, ja kun hän yritti kirjoittaa, kynästä tuli vain kiinalaisia merkkejä. Tämä tapahtuma johti siihen käsitykseen, ettei kukaan tarvitse erityisiä kielitaitoa kyetäkseen matkustamaan maailmassa ja tekemään lähetystyötä; Jumalan Henki antaisi kaiken julistuksen sopivalla kielellä näiden raamattukoululaisten suuhun. Parhamin opetuslapset tekivät siksi lähetysmatkoja pohjaten ne hengellisiin kokemuksiinsa, mutta he epäonnistuivat täydellisesti.
Kun tutkailemme sitä, että hengellinen ilmiö kohtasi Agnes Ozmania uudenvuodenpäivänä 1901 (usein pidetty henkikasteena), on mielenkiintoista tietää, että paavi Leo XIII aikaisemmin samana päivänä pyysi "uutta helluntaita" tulemaan alas maan päälle ja 1900-luvulle. Tämä kuvataan mm. kirjassa As by a new pentecost, kirjoittanut Patti Gallagher Mansfield. Tämä voi tuntua hiukan epämiellyttävältä ajatellen sitä rajoja ylittävää karismaattista ekumeniaa, jonka nyt meidän aikanamme näemme kypsänä hedelmänä mm. Azusa-kadun tapahtumista, ekumeniaa, joka etsiytyy juuri takaisin paavin helmaan! Oliko tämä juuri se, joka oli Azusa-herätyksen oikea tarkoitus? Kuka/mikä oli siinä tapauksessa tapahtuman takana? Nämä ovat kysymyksiä, joita jokaisen tosi kristityn pitäisi asettaa itselleen.
Vuonna 1907 Parham pidätettiin syytettynä sodomiasta (hänellä oli luultavasti ollut seksuaalista kanssakäymistä erään nuoremman miehen kanssa). Häntä ei koskaan tuomittu tuomioistuimessa, mutta hänen maineensa oli vahingoittunut ja hän sai lähteä oman liikkeensä Apostolic Faith Movement (Apostolinen uskon liike) johdosta.
(Katso Dictionary of Pentecostal and Charismatic Movements
sekä Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/Charles_Fox_Parham )
PParhamin katsotaan myös antaneen ääneen sanotun tukensa Ku Klux Klanille (hänestä tuli jäsen vuonna 1910 joidenkin kirjoittajien mukaan). Viimeiset vuotensa Parham omisti eskatologisille spekulaatioille. Hän kuoli vuonna 1929 55-vuotiaana. Tätä Charles Parhamia ovat Rick Joyner ja useat muut kutsuneet "todelliseksi hengelliseksi nykyisen helluntailiikkeen isäksi".
William Seymour
William Seymour oli afroamerikkalainen pastori, joka oli keulahahmo Azusa-kadun tapahtumissa. Minun mielestäni siksi voi olla hyvä tuntea jotain hänen taustastaan; siellä on asioita, jotka voivat selittää hänen suuntautumistaan, mutta myös asioita, jotka herättävät mietittävää.
William Seymour kasvoi katolisessa perheessä. Joskus 1890-lopussa Seymour koki henkilökohtaisen kääntymyksen metodistikirkossa. Sitten hän tuli kontaktiin "Pyhitysliikkeen" kanssa ja koki nk. "pyhityskokemuksen" (englanniksi "Second Blessing"), jonka ymmärrettiin olevan kokemus pelastuskokemuksen jälkeen, mutta ennen henkikastetta (enemmän tietoa tästä edempänä tekstissä kohdassa "Second blessing/Toinen siunaus").
Vuonna 1904 William Seymour muutti Houstoniin Texasiin, jossa hän vuonna 1905 vieraili herätyskampanjassa, jota Charles Parham (katso yltä) piti. Kun Parham aloitti 10-viikkoisen raamattukurssin Houstonissa tammikuussa 1906, aloitti Seymour siellä. Kurssi käsitteli etupäässä henkikastetta sitä seuraavine kielillä puhumisineen henkikasteen pakollisena merkkinä. Voi olla tarpeen noteerata se, että Azusa-herätys alkoi heti sen jälkeen, kun Seymour oli käynyt Parhamin raamattukoulua, ja on ilmeistä, että Seymour inspiroitui kovin oppimisestaan Parhamilta.
Vähän aikaa ennen kuin toiminta alkoi Azusa-kadun hökkelissä, Seymour osallistuin kokouksiin, joita pidettiin eräässä kodissa North Bonnie Brae-kadulla Los Angelesin keskustassa. Paljon ihmisiä tuli näihin kokouksiin ja kodista tuli sen takia pian liian pieni. 12 huhtikuuta 1906 Seymour itse sai henkikasteen ja kielilläpuhumisen kokemuksen. 13 huhtikuuta kokoukset siirrettiin tyhjään huoneistoon Azusa-kadulla. Toimintaan sisältyi aloittaa Charles Parhamin liikkeessä nimeltään "Apostolisen uskon liike". Intensiivisin periodi jatkui kolme ja puoli vuotta, ja kokouksia pidettiin seitsemänä päivänä viikossa, useita kertoja päivässä. Tästä herätyksestä tuli myös lähtölaukaus sille, jota aloitettiin kutsumaan helluntaiherätykseksi ja helluntailiikkeeksi. Uusia seurakuntia syntyi kuitenkin hajaantumisen hedelmänä. Jo vuonna 1906 useat johtajat jättivät Azusa-kadun seurakunnan muodostaakseen omia seurakuntiaan.
Henkikasteesta kielillä puhumisineen pakollisena sitä seuraavana merkkinä tuli kantava idea myös helluntaiherätyksessä. Juuri tämä idea oli liikkeen erityisleima, jonka 1900-luvulla tunnettu brittiläinen helluntaijulistaja Donald Gee vahvisti puheessaan, jonka hän piti Maailman helluntaikonferenssissa Tukholmassa 1955 (katso kirjoitelmaa Världspingstkonferensen i Stockholm den 13-20 juni 1955, sivu 67).
William Seymour jatkoi pastorina kuolemaansa asti. Hän kuoli sydänkohtaukseen 1922 52-vuotiaana.
Raiteelta suistumista Azusa-kadulla
Tapahtumat Azusa-kadulla vetivät uteliasta väkeä kaikkialta maailmasta. Sinne tuli etsijöitä ja vierailijoita. Jopa hypnotisoijia ja erilaisia spiritualisteja houkuteltiin sinne. Aikaa myöten kehitys suistui niin paljon raiteiltaan, että William Seymour kirjoitti Charles Parhamille ja pyysi häneltä neuvoa ja pyysi häntä tulemaan Los Angelesiin. Kun Parham saapui, kauhistui hän sitä, minkä näki. Hypnotisoijat ja spiritualistit näyttivät ottaneen paikan valtaansa. Tämä johti melko pian eripuraan Seymourin ja Parhamin välillä. Parham aloitti silloin oman seurakuntansa hiukan kauempana samalla kadulla ja houkutteli sinne osan Seymourin seurakunnan jäsenistä.
Monet eri todistukset puhuvat yksiselitteisesti siitä, että Azusa-herätyksessä sellaiset ilmaukset/ilmiöt olivat tavallisia, jotka ovat erilaisille tämän päivän epäterveille karismaattisille liikkeille tyypillisiä. Kaaduttiin, vapistiin, huudettiin kovalla äänellä jne. Videossa Herätys Azusa-kadulla (Väckelsen på Azusa street) kerrotaan nuoresta pojasta, joka koki Azusa-kadun kokouksissa väristyksiä selkärangassaan, kuinka karvat nousivat pystyyn käsivarsissa, kuinka "voiman" aallot huuhtoivat koko huoneiston läpi ja että kaikki vapisivat.
"Catch the fire"/ota osasi tulesta
Monet matkustivat Azusa-kadulle kaikkialta maailmasta saadakseen tulta ("catch the fire") – niin kuin sanonta kuului. Tämän koettiin olevan erityinen "voitelu", josta pystyi ottamaan osansa ja jonka sitten saattoi "ottaa mukaan kotiinsa" levitettäväksi omalla paikkakunnalla omassa maassa. Tapahtui myös niin, että "voitelu" Azusa-kadulta levisi kaikkialle maailmaan – myös Ruotsiin. Merkki tälle voitelulle oli silloin ennen kaikkea kielilläpuhuminen. Kielilläpuhuminen oli tärkein mielenkiinnon kohde, voidaan sanoa.
Nälkä saada "enemmän Jumalaa"
Kun lukee tapahtumista Azusa-kadulla, on silmiinpistävää, kuinka ihmiset, joilla oli nälkä kokea "enemmän Jumalaa" etsiytyivät tyydyttämään nälkänsä niissä hengellisissä kokemuksissa, jotka olivat tyypillisiä tapahtumille. Mutta silloin ajattelen Raamatun sanomaa siitä, että Jumalan Sana ravitsee meidät eivätkä hengelliset kokemukset. Jos tämä tärkeä osa ohitetaan terveessä kristillisessä uskossa, tulevat hengelliset kokemukset luultavasti johtamaan harhaan.
"Uudelleen asettaminen/Myöhempi sade"
Azusa-kadun tapahtumista kertovissa kirjoituksissa on tyypillistä, että sitä teologiaa, joka oli perustana kehitykselle, leimasi voimakkaasti Restorationismi (tarkoittaa suunnilleen "ennallistamisen oppia") ja Myöhempi Sade (oppi "lopunaikojen suuresta herätyksestä", "syyssateesta"). Uskottiin, että Jeesuksen paluun ja Hänen ylöstempauksensa aika oli hyvin lähellä. Ja uskottiin, että seurakunta täytyy saattaa ennalleen alkuperäiseen voimaan ja kirkkauteen ennen kuin Jeesus voisi kohdata morsiamensa. Siksi oltiin sitä mieltä, että Azusa-kadun hengenvuodatus oli välttämätön "myöhempi sade/myöhäissade", siis se valtava hengenvuodatus, jonka oletettiin edeltävän Jeesuksen paluuta ja ylöstempausta. Tällaista oli tulkinta mm. profetioista Jooelin kirjassa Vanhassa Testamentissa. Haluttiin nähdä Kuningaskunta perustettuna tässä ja nyt – ENNEN Kuninkaan/Jeesuksen paluuta! Tämä on suurin piirtein sama eskatologinen näky, joka kukoistaa Uskonliikkeessä, Profeettaliikkeessä, Toronto-hengellisyydessä sekä suuressa osassa muuta karismaattista kristikuntaa tänä päivänä. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, että tämä näky myös käy yksiin sekä Uusi Aika-liikkeen, että katolisen kirkon kanssa. Katso mm. https://bibelfokus.se/joel sekä https://bibelfokus.se/ekumenik_med_newage (tekstit ruotsiksi).
"Toinen siunaus"
Ennen tapahtumia Azusa-kadulla USA:ssa oli liike, joka julisti nk. "Toista siunausta". Tämä "pyhityskokemus" tarkoitti, että pelastuksensa jälkeen uskova saattoi kokea nk. "pyhittämisen/engl. sanctification", pyhittämisen, joka tekisi uskovista "pyhimyksiä" ja sitä myöten kokonaan synnistä vapautettuja jo tällä puolen iankaikkisuutta. William Seymour oli sitä mieltä, että hänellä oli ollut sellainen kokemus ja hänellä siksi oli mukanaan julistus Toisesta siunauksesta Azusa-kadun herätyksessä. Tämän pyhityskokemuksen sanottiin olevan edellytys saada kokea "Kolmas siunaus", joka siis oli henkikaste.
Toinen siunaus on oppi siitä, että meistä voi tulla synnittömiä/vanhurskaita itsessämme tässä ja nyt, mikä ei pidä yhtä Raamatun opetuksen kanssa, joka sen sijaan osoittaa sen, että meidät JULISTETAAN vanhurskaiksi tässä ja nyt. Jokainen rehellinen kristitty ymmärtää, että Raamatun opetus tästä on sekä enemmän todellisuuteen ankkuroitunut ja levollisempi kuin opetus toisesta siunauksesta. Toinen siunaus-oppi on jotain, mikä muistuttaa Uskonliikkeen julistusta siitä, että meistä tulee vanhurskaita, kun me uudestisynnymme. Pyhitys nähdään kertaluontoisena tapahtumana sen sijaan, että se olisi elämän pituinen vaellus kuten juutalaisten 40-vuotinen vaellus erämaassa.
Herätys Walesissa --> "kypsyyttä" Intiassa --> täyttä kukoistusta Los Angelesissa
Monet Los Angelesin kristityistä olivat ihastuneita ja kiinnostuneita siitä herätystapahtumasta, joka oli puhjennut Walesissa vuosina 1904–1905 nuoren Evan Roberts-nimisen saarnaajan johdolla. Raportit siitä olivat tulleet kaupunkiin. Baptistipastori Joseph Smale vieraili Walesissa 1905 inspiroituakseen tästä herätyksestä. Käyntinsä jälkeen hän alkoi saarnata Hengen manifestaatioista, mikä johti siihen, että kirkko, jossa hän työskenteli, jakautui kahteen ryhmään. Smale erosi pastorin tehtävästä ja aloitti sen sijaan "Uusi testamentti-seurakunnan", johon hän otti mukaansa ne, jotka tukivat uutta suuntausta. Tästä uudesta seurakunnasta tuli jotain, mikä edelsi Azusa-kadun tapahtumia.
Pastori Frank Bartleman oli yksi Azusa-kadun keulahahmoista. Hän mainitsee kirjassaan, Kuinka Helluntaituli lankesi Los Angelesissa, että Azusa-kadun herätys oli peräisin Walesin herätyksestä, mutta että se matkallaan Los Angelesiin oli kulkenut Intian kautta ja "kehittynyt siellä edelleen". Hän kuvailee kirjassaan, kuinka tämä herätys ilmeni nuorten tyttöjen joukossa Ramabaisin missiossa Intiassa. Lue tämä tarkoin, sillä siellä oli ilmiöitä, jotka ovat hyvin huomionarvoisia ja levottomuutta herättäviä!
Sitaatti:
"Nuorten tyttöjen joukossa Ramabaisin missiossa Jumalan Henki vaikutti aivan ihmeellisellä tavalla. Ensin he tulivat niin kauheaan syntiensä katumukseen, että he löivät itseään. Sen jälkeen, kun he olivat saaneet rauhan Jumalan kanssa, tuli ilosta niin ylivuotavaa, että he hyppivät ylös ja alas tuntikausia kerrallaan, tuntematta pienintäkään väsymystä, mieluummin näytti siltä, kuin he vahvistuivat siitä. He huusivat, sillä tuntui siltä, että he paloivat. Jotkut kaatuivat maahan, kun he näkivät suuren valon kulkevan heidän ohitseen. Tämä tuli poltti pois ylpeyden, vihan, maailmanrakkauden, itsekkyyden ja epäpuhtauden. He eivät nukkuneet eivätkä syöneet ennen kuin pelastus ja voitto oli saavutettu. Sen jälkeen, kun he olivat täyttyneet Pyhällä Hengellä, oli ilo niin suurta, etteivät he kahden tai kolmen päivän aikana tunteneet mitään tarvetta saada ruokaa. Kaksikymmentä tyttöä tuli hurmioon yhdellä kertaa ja he makasivat tiedottomina sen suhteen, mitä tulee ajalliseen elämään, jotkut kolme tuntia ja toiset jopa kolme tai neljä vuorokautta. He lauloivat, kieriskelivät ympäriinsä, taputtivat käsiään tai istuivat aivan hiljaa. Palattuaan normaaliin tietoisuuteen, he kertoivat, että taivaassa he olivat nähneet suuren valkoisen valtaistuimen ja joukon valkoisiin, pitkähelmaisiin pukuihin pukeutuneina ja kirkkauden, joka heille oli melkein sietämätöntä. Koko laitos oli pian hengellisesti puhuen liekeissä. Koulu täytyi peruuttaa. He unohtivat kirjaimellisesti sekä syödä että nukkua. Kaikki päivät ja yöt vietettiin rukouksessa. Henki lankesi eräänä yönä erään tytön päälle, joka oli Henkeä etsinyt. Nähdessään tytön aivan tulen ympäröimänä, hänen kaverinsa kiirehti hakemaan sangollisen vettä ja heitti sen hänen päälleen. Ei mennyt tuntiakaan, kun melkein kaikki tytöt suuressa laitoksessa itkivät rukouksessa tunnustaen syntejään. Monet tytöistä olivat pukeutuneet ihanaan, yliluonnolliseen valonhohteeseen.
Spontaani laulunkirjoittamisen kyky oli luonteenomaista monille heistä, jotka olivat mukana Intian herätyksessä. Kara Kampissa näytettiin, pienempien tyttöjen joukolle, jotka olivat kokoontuneet rukoukseen, tauluja Jeesuksen elämästä; ne olivat tuotu yliluonnollisella tavalla eräälle seinälle. Hahmot olivat liikkuvia ja erivärisiä. Jokainen taulu kesti kahdesta kymmeneen minuuttiin. Taulu katosi niin hitaasti ja sitten tuli toinen. Tätä jatkui kokonaiset kaksitoista tuntia. Eivätkä ainoastaan lapset, vaan myös lähetyssaarnaajat, maassa syntyneet kristityt ja jotkut pakanat tulivat katsomaan tätä ihmeellistä ilmiötä. Tällä oli mahtava vaikutus ja se vaikutti olennaiselta osaltaan siihen, että kivikovat sydämet murskaantuivat."
Sitaatti loppuu
Koettelemisen puuttuminen
Mikä on silmiinpistävää kaikissa niissä teksteissä, joita olen ottanut tähän, on sen informaation puuttuminen, että harrastettiin koettelemista. Ei sanota sanaakaan siitä, että koeteltiin se, mikä oli Jumalasta ja mikä mahdollisesti ei sitä ollut. Tuohon aikaan oli valtavaa herätyksen, hengenvuodatuksen ja Jumalan vaikutuksen odotusta, ja oli toisin sanoen täysin avointa harhaopeille/harhahengille ottaa näyttämö hallintaansa. Luulen siksi, että on hyvin todennäköistä, että harhahenget tulivat jo varhain Azusa-tapahtumiin (ja ehkä suorastaan sitä oli jo alussa ja se kuljetti kaikkea eteenpäin), sillä näiden vaikutuksen näkee sekä opissa, ajatuskuluissa, manifestaatioissa ja siinä hajaannuksessa, joka itse asiassa aiheutettiin kristikunnassa. On melko ilmeistä, että samat harhahenget ovat sittemmin soluttautuneet kristikuntaan myöhemmin, minkä näemme esimerkiksi karismaattisessa liikkeessä, Torontossa, Pensacolassa, Lakelandissa, Bethel Churchissa, jne.
Yksi esimerkki koettelemisen puutteesta oli se, mikä tapahtui norjalaisen julistajan Thomas Ball Barratin "henkikasteessa" lokakuussa 1906 New Yorkissa. Hän todisti itse, että hän siinä tilanteessa huusi niin kovaa kielillä, että 10 000 ihmistä olisi voinut kuulla häntä. Hän oli myös sitä mieltä, että ne kielet, mitkä hän silloin sai, olivat julistusta 7–8 eri kielellä. Hän itse arvioi kielten olleen eri kieliä ja hän päätteli sen siitä, että siinä oli koko joukko erilaisia äännähdyksiä. Se, mikä tiedetään, oli, että läsnä oli vain 15 henkilöä eikä ollut ketään näistä 15:sta, jotka olisivat pystyneet tulkitsemaan 7–8 eri kieltä. Kielten selittämistä ei siis tapahtunut, ja kuinka silloin saatettiin sanoa, että se oli julistusta eri kielillä, sitä voi vain mietiskellä. Barratt kertoi myös, että hän kaatui lattialle ja makasi siellä ja sekä lauloi, puhui kielillä, että rukoili klo 4: ään asti aamulla. Hän koki sen niin kuin rautakäsi olisi laitettu hänen suunsa päälle ja että tämä johti hänen puhettaan. Toisin sanoen kyse oli kontrolloimattomasta, pakotetusta käytöksestä, johon hän ei pystynyt vaikuttamaan omin voimin. Jollakin pakottavalla voimalla oli kontrolli häneen. Mitään koettelemista kokemuksista ei tehty. Kukaan ei kyseenalaistanut sitä, oliko tämä jotain Jumalalta vai oliko se hurmahenkisyyttä/ psykologisia ilmiöitä tai suorastaan harhahenkien työtä. He vain kritiikittöminä pitivät tätä Jumalalta tulleena. (Vapaasti siitä, mitä kerrotaan kirjassa The early years of the tongues movement / Kielilläpuhumisen liikkeen varhaiset vuodet, kirjoittanut G. H. Lang).
Jos vertaamme Barrattin kokemuksia siihen, mitä voimme löytää Raamatusta, niin nämä muistuttavat enemmän demonien työltä kuin Jumalan Hengeltä. Tämän voidaan käsittää olevan kova tuomio, mutta jos halutaan etsiä selitystä Raamatusta, niin se on kohtuullisin. Demonien vaikutus ihmisiin on pakottavaa ja kovat huudot ovat kuvaavia merkkejä. Jumalan Henki sitä vastoin, tulee rauhana ja eikä ole pakottavaa. Se, joka saa lahjan puhua kielillä tai profetoida jne. on itse tämän herra ja voi kontrolloidulla tavalla lopettaa kielilläpuhumisen ja profetian, jos niin halutaan. Jumala on rauhan ja järjestyksen Jumala! Siitä mitä se sitten oli, mitä Barratt koki, en voi varmuudella sanoa mitään.
3. Vaikutelmia kirjasta "They told me their stories" (He kertoivat tarinansa)
Tämä kirja on yhteenveto todistuksista, joita ovat antaneet henkilöt, joiden on sanottu olleen Azusa-kadun tapahtumissa. Se ilmestyi ensi kertaa kaksi vuotta ennen Lakelandin vuoden 2008 tapahtumia, kun odotukset "kolmannesta helluntaista" olivat erittäin suuria. Tämä mm. riippuen siitä, että William Seymour joskus vuonna 1909 tai 1910 profetoi, että tulisi uusi helluntaiherätys 100 vuoden päästä. Charles Parhamin sanotaan profetoineen samasta asiasta, mahdollisesti Seymourin (kirjan sivulla 58) jälkeen. Ehkä kirjan tarkoitus on ollut inhimillinen yritys puhaltaa elämää sellaiseen uuteen "helluntaiherätykseen"? Lukiessani läpi kirjaa, minua monta kertaa vaivasi ajatus siitä, että monet kertomuksista enemmän tai vähemmän ehkä ovat keksittyjä.
Uskomattomia parantumisia
Kirja on täynnä kertomuksia ihmeellisistä parantumisista, paljon merkillisemmistä parantumisista kuin mitä me voimme lukea Raamatusta ja mistä milloinkaan olen lukenut/kuullut. Amputoitu jalka kasvaa tilalle, katkaistut sormet kasvavat uudelleen, mädäntynyt ien tulee terveeksi sekä uusia hampaita kasvaa suoraan tilalle. Tämä saa minut uskomaan, että nämä kertomukset eivät ole tosia. En missään muissa teksteissä Azusa-kadun tapahtumista ole lukenut sellaisista ihmeistä. Sitä paitsi parantumisesta ei kirjoiteta melkein mitään ollenkaan muissa lähteissä, joita olen lukenut. Azusa-kadulla olivat henkikaste ja kielilläpuhuminen keskiössä, mitä voin nähdä muista teksteistä.
Itsensä suosittelua
EEpämiellyttävä asia kirjassa They told me their stories on, että se suosittelee itseään ja että se korotettaan samalle tasolle Jumalan Sanan kanssa, koska siinä ilmaistaan, että Jumala on ollut mukana yhtenä kirjoittajista. Sellaisilla lausunnoilla halutaan siirtää syrjään kaikki mahdollisuudet kriittiseen tarkasteluun. On myös epämiellyttävää, että kaikkia todistajia Azusa-kadulta, joista kirja kertoo, kutsutaan "pyhimyksiksi".
"Shekina kirkkaus"
Se, mikä on keskeisintä koko kirjassa, ei ole Jeesus vaan nk. "Shekina kirkkaus" (englanniksi "Shekina glory"), jotain, minkä sanottiin olevan Jumalan läsnäoloa sumupilvessä (ja joskus tulenliekeissä), ja jota saattoi sekä ottaa päällensä, että hengittää sisään. Tästä Shekina glory (kirkkaudesta) puhutaan koko ajan kirjassa, ja se on tärkein syy siihen, että saattoi tapahtua kaikkia parantumisia ja ihmeitä. Ilman Shekina-kirkkautta ei tapahtunut mitään suurempia ihmeitä. Kirjassa kerrotaan myös siitä, että osa "leikki" tämän sumupilven kanssa, joskus sellaisia leikkejä kuten esim. kuurupiiloa. Kun Shekina-kirkkaus lähti Azusa-kadulta, niin myös herätys lakkasi, kirjoittajat kertovat. On merkillistä, että tätä sumupilveä ei mainita ainoatakaan kertaa muissa teksteissä, joita olen lukenut Azusasta.
"Shekina kirkkauden" sanotaan kirjassa olleen ainutlaatuista Azusa-kadun herätyksessä, ja sanotaan myös, että se tulee takaisin siihen herätykseen, jonka William Seymour profetoi tulevan 100 vuoden sisään, ts. vuonna 2009 tai 2010 (sivulla 58). Minun ajatukseni menee tapahtumaan Lakelandissa 2008, joka siis erittäin lyhyen ajan (noin 3 kuukauden) kuluessa löi voimakkaasti läpi koko maailmassa, vaikkakin epämiellyttävänä sellaisena. Mutta minä saan myös Lakeland-tunteen Azusa-kadun tapahtumasta, kun luen tätä kirjaa.
Viime aikoina olen nähnyt ilmenevän jotain samanlaista Bethel Churchissä USA:ssa, jossa Bill Johnson on pastorina seurakunnassa, joka kuuluu Toronto-hengellisyyteen. Siellä sitä kutsutaan nimellä "Glory cloud" (kirkkauden pilvi). Kun etsii Googlesta sanoilla "Shekina glory" tai "Glory cloud", niin saa esiin joukon osumia, jotka näyttävät tämän olevan jotain sellaista, jota esiintyy melkein siellä sun täällä karismaattisessa kristikunnassa.
Piti laatikkoa päänsä päällä
Monta kertaa kirjassa puhutaan eräästä laatikosta, jota William Seymour piti päänsä päällä ja se oli se paikka, mistä hän haki voimaa. Hän saattoi joskus istua liikkumattomana laatikko päänsä päällä noin tunnin ladatakseen hengellistä voimaa tähän laatikkoon, muutamien kirjan kertomusten mukaan. Kun hän sitten tuli ulos laatikosta, hän pystyi tekemään mitä sensaatiomaisempia ihmeitä. Sama laatikko mainitaan Frank Bartlemanin kirjassa, joten tämä laatikkoasia on kai siten vahvistettu jonakin sellaisena asiana, joka todella tapahtui – mutta joka oli valtavan erikoista. Videossa Väckelsen på Azusa-street (Azusa-kadun herätys/ ei suomennosta) mainitaan myös tämä laatikko, ja siinä tulee esiin myös se, että saarnatuoli oli rakennettu kahdesta päällekkäisestä laatikosta ja siihen ylempään Seymour pisti päänsä joinakin hetkinä kokouksen aikana. Tämä on mahdollisesti uskottavin selitys. Kirjassa They told me their storiessaa kuitenkin sen vaikutelman, että Seymour käytti erillistä (irrallista) laatikkoa, aivan kuin hattuna.
Parantuminen ja kokemukset keskeisiä
Parantumiset ovat aivan keskeisiä koko kirjassa They told me their stories. Ehkä se on tietoista mukauttamista puhuttelemaan tämän päivän kristikuntaa, joka on uskomattoman keskittynyt parantumisihmeisiin. Raamatun evankeliumi ei nouse esiin yhtään ainoaa kertaa kirjassa. Myös muista manifestaatioista Azusa-kadulla puhutaan tuon tuostakin. Oli esim. hyvin tavallista, että esiintyi spontaania tanssia, erityisesti vastauksena parantumisihmeeseen. Sekä esirukoilija että "potilas" saattoivat pyörähdellä yhdessä tanssien. Ei koskaan tule esiin se, että parantuneet ihmiset polvistuisivat maahan kunnioituksessa ja nöyryydessä Jumalan edessä. Kirjoittajien mukaan reaktio oli lähes aina huuto, kiljuminen, tanssi ja hyppiminen jne. Monet kaatuivat lattialle ja vapisivat "Jumalan voimasta". Nämä manifestaatiot ja ihmeet olivat suuressa määrin perusta kaikkeen julistukseen Azusa-kadulla. Tavallinen saarna Jumalan Sanasta näyttää olleen epätavallista, mitä myös muut tekstit tukevat.
Muita "hengellisiä" kokemuksia, joita kirja kuvaa, ovat lämmön ja sähkön tunteet, nauru ja vapinat. Tämä mainitaan myös Frank Bartlemanin kirjassa.
"Työpaja"
Kirja kutsuu Azusa-kadun herätystä englanniksi nimellä "hands-on workshop", jossa sai mahdollisuuden "opetella kuinka" ihmisiä parannetaan jne. Siis metodisuuntautunutta kristinuskoa. Tämän vahvistaa epäsuorasti se, että monet matkustivat maan kaikista ääristä ottaakseen osaa siihen, mitä Azusa-kadulla tarjoiltiin. Tämä on tarkalleen sitä, mitä on myös tapahtunut nk. "herätyksissä" esim. Torontossa, Pensacolassa ja Lakelandissa. Ihmiset matkustivat sinne "oppiakseen" ja "noutaakseen kotiin". Samasta syystä monet tänäänkin matkustavat Bill Johnsonin Bethel Churchiin Reddingissä Kaliforniassa. En voi nähdä tätä raamatullisena suhtautumistapana todelliseen herätykseen ja Jumalan Henkeen. Kaikki metodisuuntautunut kristinusko on väärää kristinuskoa; se sisältää uskon, joka hakee voimansa Tiedon puusta!
Kirja antaa voimakkaan tunteen siitä, että kaikki paranivat ja siitä, että herätyksessä työskennelleitten mielestä oli "hauskaa" parantaa. Heittäydyttiin jokaisen henkilön luo, joka tuli huoneistoon, ei kysyen sitä, halusivatko he pelastua vaan kysyttiin: "haluatko parantua?" Tämä muistuttaa mm. sitä "street healing" -ilmiötä (katuparantaminen), josta on tullut yhä tavallisempaa Ruotsissa.
Kirja They told me their stories sanoo, että Jumala “asettui asumaan" Azusa-kadun huoneistoon. Mutta muista, että me kristityt olemme Jumalan temppeli tänään, ainakin mitä apostoli Paavali kirjoitti. Jumala ei enää tee asumusta rakennuksiin.
Kirjasta luemme sen, että Azusa-kadun tapahtumat muuttivat koko kristikunnan suunnan, ja siitä voin olla samaa mieltä. Tässä tapahtumassa kristikunta alkoi yhä enemmän uskoa, että Jumala erityisellä tavalla voi vallata eri paikkoja ja voimakkaita persoonia ja että tämä "voitelu" voidaan siirtää ja hakea ja ottaa mukaan kotiin. Mutta Raamatusta en näe mitään muuta voitelua meille kristityille kuin raamatullisen henkikasteen. Tätä ei tarvitse mennä hakemaan Atlantin yli kotiin. Riittää rukoilla Jumalalta Pyhää Henkeä, niin me saamme osamme Hänestä (Luuk 11:13). Pietari sanoi myös ensimmäisenä helluntaipäivänä, että ehto "Pyhän Hengen saamiseen lahjana" oli kääntymys ja kaste (Apt. 2:38). Joten oletettavasti ei tarvitse matkustaa USA:han hakemaan Henkeä kotiin tai että täytyy "taistella itsensä läpi" saadakseen henkikasteen.
Kun lyhyesti kokoan yhteen vaikutelmani kirjasta They told me their stories, niin minun on vaikea uskoa, että kaikki kirjassa on totta ja siitä siinä tapauksessa Azusan puolestapuhujat tulevat iloitsemaan paljon, luulen niin. Mutta kirja ottaa myös esiin muita epämiellyttäviä asioita, jotka vahvistetaan muissa teksteissä ja se huolestuttaa minua paljon.
Sitten kannattanee mainita, että kirjan eri kirjoittajien välille syntyi konflikti kirjan ilmestyessä. Tämä hedelmä kannattaa ottaa huomioon.
Nämä olivat minun vaikutelmiani kirjasta They told me their stories (He kertoivat tarinansa).