Per-Arne Imsen
Katolinen mystiikka on tunkeutumassa evankelisten kristittyjen keskuuteen. Tuloksena on uskonnollinen dialogi lähetystyöstä ja panteismi pelastuksen sijaan Jeesuksen sovituskuoleman kautta.
Katolinen mystiikka on viime aikoina tullut evankelisiin kristittyihin, ei vähiten evankelisten kustantajien kirjojen kautta. Kirjoissa on yleensä houkutteleva kieli ja ne sisältävät paljon positiivista. Ne esitetään avuksi stressaantuneille nykyajan ihmisille sisäisen rauhan löytämisessä ja parannuskeinona murtuneisuuteen. Täällä tuodut hengelliset tekniikat on kääritty raamatullisiin sanoihin. Yhteinen nimittäjä on syvä meditaatio, mietiskely ja "kristillinen" mystiikka, kyllä, suuri osa siitä, mitä varovaisesti kutsuttiin New Ageksi 20 vuotta sitten. Kristillinen kulttuurieliitti kehuu usein näitä kirjoja mediassa.
"Mutta kääntyä buddhalaisuuden puoleen on kääntymistä pois Kristuksesta ja Vapahtajan tarpeesta. Buddhalaisuudessa uskot uskovat et voivat pelastaa itsensä."
Toisin kuin Pyhän Hengen elämä Uudessa testamentissa, tähän henkisyyteen vaikuttavat voimakkaasti itäiset uskonnot. Tätä puolustetaan vetoamalla muutama sata vuotta ensimmäisten kristittyjen jälkeen eläneisiin autiomaisiin, mutta ei se tietenkään tee asiaa yhtään paremmaksi, että katolisiin munkkeihin vaikutti mystiikka jo silloin. Tämä näyttää muuten olevan ikivanha ongelma Jumalan kansan keskuudessa. Profeetta Jesaja kirjoittaa, että Jumala on syrjäyttänyt kansansa, ” koska he ovat täynnä Idän menoa, täynnä ennustelijoita niinkuin filistealaiset, ” (Jesaja 2:6).
Uskonnollinen sekoittuminen katolisten kirjailijoiden keskuudessa
Voiko kristitty hakea apua muilta uskonnoilta päästäkseen lähemmäksi Jumalaa? Nämä kirjoittajat vastaavat yksiselitteisesti kyllä.
Thomas Merton on katolinen munkki, joka pyrkii "tulemaan mahdollisimman hyväksi buddhalaiseksi" 1 ja muodostaa siten hybridi uskonnon. Suosituissa kirjoissaan hän inspiroi lukijoita seuraamaan esimerkkiä. Mutta kääntyminen buddhalaisuuden puoleen on kääntymistä pois Kristuksesta ja Vapahtajan tarpeesta. Buddhalaisuudessa uskotaan, että ihminen voi pelastaa itsensä.
Henry Nouwen, toinen katolinen mystikko, jonka teoksia on vapaakirkkojen kirjahyllyillä, uskoo, että jokaisella on sisäinen pyhä tila ja että hiljaisuuden kautta voidaan "saavuttaa itsetuntemusta, joka tuo meidät kosketukseen pyhän keskustamme kanssa. Todellinen synti on alkuperäisen hyvyyden kieltäminen". 2
Hän kirjoittaa myös uskontoja sekoittavan kirjan kirjoittajasta: "Hän osoittaa upeaa avoimuutta buddhalaisten, hindujen ja muslimiuskonnon edustamien lahjojen suhteen. Hän löytää heidän suuren viisautensa hengellisessä elämässä. Hän matkusti Intiaan oppiakseen hengellisistä perinteistä, jotka eroavat meistä, ja toi mukanaan monia aarteita, joita hän tarjoaa tässä kirjassa." 3
Panteismin oppi ei kuulu kristinuskoon
Panteismi opettaa, että Jumala asuu kaikessa, kaikessa luomakunnassa. He sanovat, että synti ei ymmärrä tätä. Sinua rohkaistaan ottamaan sisäinen matka ja löytämään jumalallinen itsestäsi. Mutta tämän hengellisyyden tulos on se, että Jeesuksen sovitustyö Golgatalla ei ole enää, kuten Paavali sanoo, "tärkein asia". Hän sanoo jotain, jota voidaan soveltaa mystikkoihin: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei yhtäkään. Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta." (Room. 3:10-12, kursivointi lisätty). Vain usko Jeesuksen voittoon synnistä voi pelastaa. Todellisessa evankeliumissa ei ole sijaa itsensä pelastumiselle.
Panteismi on yhä enemmän nousemassa tulevaisuuden maailmanuskontona, joka on syntynyt mystiikasta ja ympäristöliikkeestä. Katolinen mystikko Bede Griffiths sanoo, että "Kristinuskon on mentävä oppien ulkopuolelle nähdäkseen yhteisen mystiikan, joka yhdistää kaikki uskonnot. Näe ekologisen katolisen mystiikan ja okkultismin tasa-arvo." 4
Uskonnollinen dialogi vai tehtävä?
Tämä henkisyys on erinomainen alusta ekumenialle, joka ylittää kaikki uskonnolliset rajat, koska se luo kokemusyhteisön, joka voi sisältää myös ne, joilla ei ole uskoa. Sinusta tulee yksi hengessä kaikkien niiden kanssa, jotka ovat löytäneet jumalallisen itsestään. Mutta tämä ei ole Pyhän Hengen yhteys, sillä se ohjaa aina huomiomme Kristukseen. Hän, joka kehottaa meitä palvomaan Isää ei vain hengessä, vaan myös totuudessa.
Tämä uusi avoimuus mystiikkalle ja synkretismille herättää monia kysymyksiä. Ei vähiten, kun kyse on tehtävästä. Olemme selvästi tienhaarassa. On olemassa kaksi näkemystä, jotka eivät voi olla rinnakkain. Ja meidän on valittava, kummalla puolella seisomme:
Kumpi tahansa väittää, että kaikki uskonnot ovat vain eri polkuja Jumalan luo. Siinä tapauksessa maailmanlähetysten aikakausi on ohi. Silloin lähetystyötä on pidettävä loukkauksena, koska se tarkoittaa, että kristillinen evankeliumi on "parempi" ja "todempi".
Tai puolat samalla innolla kuin Uuden testamentin seurakunta. Siinä tapauksessa lähetystyö on tarpeellisempaa kuin koskaan. Sitten kaikki tehdään varustaa, lähettää, tukea ja rukoilla Herraa työntekijöitä sadonkorjuupelloille.
Nyt monet puhuvat uskonnollisesta dialogista lähetystyön sijaan. Dialogin, "kahden välisen keskustelun" kautta evankeliumia on levitetty siitä lähtien, kun Jeesus keskusteli samarialaisen naisen kanssa, siihen asti, kun kristityt nykyään todistavat Jeesuksesta lähimmäisilleen. Mutta kun sanaa dialogia käytetään kuvaamaan vastakohtaa sanalle "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia" (Mark. 16:15), silloin jotain pahaa on tapahtunut. Todellinen kristillinen dialogi ei korvaa lähetystyötä, se toteuttaa sen.
